Digivideo.ry

www.digivideo.org  

Sivuston ohje
Palautetta?
Lähettä uutisvinkki
Liity jäseneksi

www.pixoff.net

Kaitafilmien siirto videolle

< Palaa takaisin Video pääsivulle

Juttu on lainattu Audio & Video (sfnet.harrastus.audio+video) uutisryhmän usein kysyttyjen kysymysten listalta. Listan on koonnut Tomi H Engdahl.

Laita valkokangas sopivalle etäisyydelle projektorista täysin pimeässä huoneessa. Aseta videokamera jalustalle sopivalle etäisyydelle valkokankaasta. Säädä videokameran valotus ja aukko käsisäädolla sopivaksi, jolloin kaitafilmin valoisuuserot säilyvät. Videokamerassa on oltava täysi käsisäätomahdollisuus tai muuten homma ei onnistu kunnolla. Siirron onnistuminen hyvin pitkälle videokamerasta kiinni, koska ollakin kameralla vilkkuminen voi olla todella paha ongelma. Yleisin ongelma videokameroissa on ettei niitä saa täysin käsisäätöiseksi (iristä myöten). Jos siirtäminen omalla videokameralla ei onnistu, niin kalliin skannaamisen sijasta kannattaa ottaa yhteys lähimpään media-alan kouluun ja kysäistä betacam sp-kameran käytön hintaa. Noin metrin päästä valkoiselle kankaalle ammuttuna ja samalta etäisyydeltä mahdollisimman läheltä projektoria kuvattuna kaitafilmi siirtyy betacamille vallan näppärästi. Ei muuta kuin sitten kopioimaan VHS:lle. Jos Betacam-kameraa ei saa, niin voi kokeilla hi-8-, DV- tai DVCam-kameran käyttöä oikeaksi säädetyillä ja lukituilla valotusasetuksilla.

Koska televisiossa ja kaitafilmissä on erilaiset kuvanopeudet (kaitafilmi 16 tai 18 kuvaa/s, normaali elokuva 24 kuvaa/s, PAL-televisio 50 puolikuvaa/s), niin suoraan kameraan oletusarvoilla kuvatessa voi kaitafilmin kuva näyttää televisiossa vilkkuvalle tai kirkkaudeltaan pumppaavalle. Videokamera ottaa "näytteitä" eli kuvia 25 kpl/s (itse asiassa 50 puolikuvaa/s), ja filmiprojektori (ja siellä oleva suljin) ei ole sen kanssa synkassa. Sen takia kuva pumppaa, välillä suljin on kiinni juuri silloin kun videokamera ottaa kuvan. Projektorissa on py|rivä sektorisuljin sen takia, ettei filmin siirtyminen näkyisi valkokankaalla. Kuva siis sammutetaan mekaanisella sulkimella siksi aikaa kun filmi liikkuu. Sektorisulkimia on my|s useampisiipisiä, tarkoituksena vähentää projisoidun kuvan subjektiivista välkkymistä nostamalla välkkymistaajuutta. Tällöin suljin on joka toisen kerran kiinni vaikkei filmi liikukaan.

Mitään ihan varmaa keinoa välkkymättömään siirtoon normaalivideokameralla ei ole. Eräs mahdollisuus on kuvata filmit videolle vanhalla putkikameralla (siis sellaisella jossa ei ole CCD-kennoja kuvasensoreina kuten nykyään). Varsinkin vanhojen kotikameroiden kameraputket ovat niin hitaita että ne eliminoivat tuon välkkeen/pumppaamisen melkein kokonaan "muistinsa" ansiosta. Ongelmana on se ettei toimintakuntoisia putkikameroita juuri enää missään ole, ja jos on niin putkella toteutetun kotikameran kuvan laatu on muuten niin surkea ettei sitä monesti viitsi katsoa.

CCD-kennoisella kamerallakin kuvaus voi hyvällä tuurilla onnistua säätämällä videokameran aukon pieneksi ja valotusajan pitkäksi saattaa tästä tästä vilkkumisesta päästä eroon. Toimii joillain kameroilla kohtuullisesti, joillain taas ei tunnu toimivan mitenkään. Useita raportteja olen lukenut ja kuullut että homma on onnistunut usealla modernilla videomaeralla ainakin pienen kokeilun jälkeen (voit joutua kokeilemaan erilaisia kameran toimintatiloja löytääksesi niistä sopivimman käyttöösi).

Joissakin uusissa jonkinlaista digitaalista kuvankäsittelyä sisältävissä videokameroissa (ainakin ammattilaitteissa) on säätö, jonka avulla pystyy kuvaamaan videolle tietokoneen näyttöä. Säädön avulla voidaan TV-ohjelmistakin tuttu PC-ruudun välkkyminen eliminoida. Tämä soveltuu yhtä lailla filmiprojektorin kuvan videoimiseen, perusongelmahan on sama (kuvattava kohde välkkyy eri tahdissa kuin videon kuvaustaajuus 50 puolikuvaa/s). Ongelmaksi tässä menetelmässä tulee se, että sähkömoottorikäyttöinen mekaaninen kotiprojektori ei pyöri aivan tasaista vauhtia, vaan sen nopeus vaihtelee hieman, joten tälläistä välkynnänestosäätöä saataa joutua säätämään jatkuvasti. Menetelmä toimii kohtuullisen hyvin jos filmiprojektorin mekaniikka on kunnossa, eli se on tasakäyntinen.

Myös projektoreissa on eroja miten hyvin ne toimivat. Suurin merkitys välkynnälle projektorin puolelta on kuinka suuri on sektrorisulkimen auki oleva sektorikulma. Hienommissa malleissa sitä on yritetty maksimoida valotehon maksimoimiseksi (tämä asettaa filminsiirrolle kovia vaatimuksia, miksi nämä ovatkin niitä kalliimpia malleja). Tälläisellä projetorilla välkkyminen on vähäisempää kuin perusprojektorilla. Kokeileminen kertoo tässäkin lopullisen tuloksen.

Ammattilaitteillahan saadaan hyvä lopputulos, eli pumppaamista ei esiinny. Normaalia filmiä siirrettäessä filmi yleensä esitetään 24 kuvaa/s sijasta 25 kuvaa/s nopeudella synkronissa videosignaalin kanssa.

16 tai 18 kuvaa/s kuvatuista kaitafilmeistä joudutaan kuvaamaan joka kolmas filmin ruutu videolle kahteen kertaan. Tästä aiheutuu pientä liikkeen nykimistä, joka on kuitenkin vähemmän häiritsevää kuin ylenpalttinen nopeuttaminen. Mitä filmissä olevan kuvan nykimiseen tulee, niin samahan on jo valkokankaalla nähtävissä, eikä asialle voi tehdä mitään parannusta videolla siirtämisessä. Voi olla, että tämä nykiminen hiukan lisääntyy tässä siirto-operaatiossa ainakin kaitafilmien kohdalla.

Koska videolla ja kaitafilmillä on erilaiset toisto-ominaisuudet olisi kotisiirrossa hyödyllistä se, että kuvan sävyjä pääsisi korjailemaan ennen kuin se tallentuu nauhalle. Kameran ja nauhurin välissä olisi hyvä olla joku yksinkertainen videosignaalin käsittelylaite, jolla pääsisi vaikuttamaan kontrastiin ja valoisuuteen, mieluiten vielä gammakäyräänkin.

Hyvin tehty videoversio on käytännössä täysin vastaava kuin alkuperäinen filmiversio, joskin kuvanlaatu muilta osin tippuu melkoisesti kun siirretään filmiä videolle. Kunnolla tehdyn siirron laatu on suunnilleen sama kuin materiaali olisi kuvattu videokameralla suoraan, mutta liike on vain nykivämpää sekä kuvassa näkyy välillä roskia ja jopa mahdollisia naarmuja, josta erottaa että materiaali onkin kaitafilmiltä siirrettyä. Kannattaa kokeilla kun mitään ei menetäkään.