|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Yhteistyössä |
|
|
|
| Suomen ripein lyhytelokuvakilpailu laajenee naapurimaihin |
Uneton48 saapuu tänä vuonna Suomeen neljättä kertaa, toukokuun 18.-20.
Ensimmäistä kertaa vuonna 2008 järjestetty 48 tunnin elokuvakilpailu hyväksyy
tänä vuonna mukaan joukkueita myös Ruotsista ja Virosta.
Uneton48-festivaalin vuoden teemana on ekologinen energia ja
pääyhteistyökumppaneina toimivat Lappeenrannan Energia sekä Etelä-Savon Energia.
Viime vuoden Uneton48-elokuvat saivat hiljattain ensi-iltansa Aucklandissa,
Uudessa-Seelannissa. Uneton48 tuottaja Sami Tuomisalo: "Leffat saivat erinomaisen
vastaanoton. Suomalaisten elokuvien tekninen taso on korkea ja niistä heijastuu
vahva kulttuuri-identiteetti. Kilpailutöiden taso on noussut joka vuosi.
Maailmalla lyhytelokuva tunnustetaan yhä enemmän omaksi taidemuodokseen ja on
hienoa olla ajamassa tätä kehitystä Pohjoismaissa."
Finalistit pitchaavat elokuvaideoita rahoittajille
Uneton48 kasvattaa tänä vuonna palkintopottiaan - perinteisten palkintojen
lisäksi kilpailun finalistit kutsutaan pitchaamaan elokuvaideoitaan
Greenlighting Pitching Forumille ja näin kilpailemaan jaossa olevasta
tuotantorahasta.
Pitchauksia ovat arvioimassa mm. Suomen Elokuvasäätiön, MTV3:n ja YLEn edustajat.
Jaossa on yli 15 000 euroa tuotantorahaa, joten kilpailijoiden on syytä nostaa
parhaat ideansa pöydälle.
Maailmanlaajuinen videokilpailu nostaa energian tapetille
Uneton48:n näkökulmasta elokuvantekijät ovat tärkeässä asemassa ympäristöasioiden
edistäjänä. Vuoden 2012 ennakkokilpailu rohkaisee osallistujia avaamaan
keskustelua ekologisesta energiantuotannosta, videon keinoin.
Kansainvälinen videokilpailu, Socket Stories, haastaa osallistujat luomaan
60 sekunnin videoita, joissa esiintyy pistorasia.
Kilpailun tuomaristo koostuu ympäristöasioissa aktiivisista eri alojen
toimijoista: ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki, toimittaja/ohjaaja
Pasi Toiviainen sekä muusikko Serban M. Copot.
Linkkejä:
Uneton48 sivut: http://www.uneton48.com
Uneton48 palkinnot: http://www.uneton48.com/prizes
Socket Stories -kilpailu: http://www.socketstories.org
|
| Yhdistyksen luottamushenkilöt |
Digivideoyhdistys on valinnut yhdistyksen luottamushenkilöiksi ja hallituksen jäseniksi vuosikokouksessa 2011 seuraavat
henkilöt.
(Sähköposti hallituksen jäsenille kulkee osoitteella: etunimi.sukunimi@digivideo.fi)
Antti Ryysy
Puheenjohtaja
Kunto Hirvikoski
Varapuheenjohtaja
Tero Pänkäläinen
Sihteeri
Jukka Virtanen
Rahastonhoitaja ja kalustovastaava
Rahastonhoitaja vastaa jäsenasioista. Niihin liittyvissä asioissa on hyvä kääntyä hänen puoleensa.
Kalustovastaava huolehtii yhdistyksen lainalaitteista. Kaikissa lainaukseen liittyvissä kysymyksissä on otettava yhteys
häneen sähköpostitse (etunimi.sukunimi@digivideo.fi).
Antti Kangas
Tietotekniikkavastaava
Sakari Mäkelä
Kurssi- ja koulutusvastaava
Erkki Halkka
Jarmo Riikonen
Koska yhdistys toimii pääsääntöisesti internetin kautta, katuosoitetta tai puhelinnumeroa ei ole.
|
|
|
|
Digivideo? |
Digivideo.fi on suomalaisille videoharrastajille tarkoitettu sivusto, josta löytyy tuoreimmat uutiset, ajankohtaiset artikkelit ja vilkas keskustelufoorumi. Sivustoa ylläpitää Digivideoyhdistys.
Liity jäseneksi |
|
Haluatko kirjoittaa? |
|
Moni meistä tietää asioita, joita muut eivät. Jos haluat jakaa tietämyksesi muiden kanssa, julkaisemme tekstisi mielellämme! Sinun ei tarvitse olla seuraava Runeberg, kunhan osaat esittää asiasi ymmärrettävästi. Ota rohkeasti yhteyttä ylläpitoon asian tiimoilta. |
|
|
|
|