Valikko
Etusivu
Keskustelut
Uusimmat viestit
Wiki
 
Uutiset
Artikkelit
Sanasto
 
Linkit
Kyselyt
Lainalaitteet
Digivideo ry
Etusivu arrow Artikkelit arrow Kolumnit arrow Elokuva puhuu - eli mikä minusta tulee isona
Elokuva puhuu - eli mikä minusta tulee isona
Kirjoittanut Ismo Kiesiläinen   
07.10.2002

Eräänä kuvauspäivänä, jossain kuvaustauon ja ruokatauon välimaastossa, siellä jossain missä ei oikein olla tauolla eikä oikein syödäkään, heräsin. Olimme pohtineet joitakin päiviä aikaisemmin eri elokuvantekijöiden tyylejä, sitä miten sellaiset usein ovat väistämättömiä. Eivät näy vain kuvissa (rajauksissa ja valaistuksessa) eivätkä vain dialogissa (sanavalinnoissa ja puheen määrässä) eivätkä edes vain elokuvan aiheissa. Ne tuntuvat juurtuvan aina näyttelijöihin saakka. Tämähän on tuttua, lopulta, joten mennään siihen heräämiseen.

Usein ohjaajan työtä kuvauspaikalla ajatellaan diktatuurisena taiteellisten ratkaisujen tehtailuna; ryhmä toteuttaa ohjaajan visioita kuin kantaisi hakattuja halkoja pinoihin. Tuossa hetkessä tunsin määritelmän kovin vieraaksi ja vaivuin sekunniksi mietteisiini. Kun palasin takaisin, olin valmis vastaväitteeseen. Määriteltäköön se näin: kun käsikirjoituksen on joku tehnyt, kun kuvasuunnitelman on joku tehnyt, kun käsikirjoitus on huolellisesti pengottu ja analysoitu, ja kun näyttelijät on valittu ja lavastus suunniteltu, alkaa työnteko. Ei se ole ohjaaja, joka siinä vaiheessa käskee. Elokuva itse on noussut vallankahvaan - Elokuva puhuu puolestaan. Ohjaajat, siinä missä kuvaajat, valomiehet, äänittäjät, lavastajat, puvustajat, autonkuljettajat, tyhjäntoimittajat ja toimittajat sekä tietysti näyttelijät, yrittävät kaikki vain saada Elokuvan puheista tolkkua ja totella parhaansa mukaan. Jos tulee ristiriitatilanne, eikä päästä yksimielisyyteen siitä, mitä Elokuva tahtoo, joutuu ohjaaja erotuomariksi. Tämä on epäkiitollista, koska ohjaajalla on kaikki valmiudet päättää väärin. Toisaalta ohjaaja saattaa tuntea Elokuvan jo pitkän ajan takaa, armeijavuosilta, joten heidän välillään on usein jonkinlainen yhteisymmärrys.

Siksipä ohjaajan aika saattaisikin kuvauspaikalla käydä pitkäksi. Kun Elokuva puuhastelee polttimoiden paahteessa, linssien laseissa ja näyttelijöiden nielurisoissa, voiko ohjaaja tehdä muuta kuin vain katsella vierestä? Voi, koska ohjaajalle on annettu puhdetöitä hiljaisten hetkien täytteeksi. Ohjaaja kertoo näyttelijöille huonoja vitsejä, valomiehelle vielä huonompia ja kuuntelee kuvaussihteerin huolia (ja miettii millaisen elokuvan niistä saisi aikaan). Ohjaaja yrittää tarkkailla, että tiimin henki säilyy hilpeänä (ellei tehdä kuolemanvakavaa kohtausta, jolloin ohjaaja yrittää hillitä itsensä ja lakkaa hetkeksi kertomasta vitsejä) ja ottaa omalletunnolleen, jos näin ei käy. Yöllä kun ohjaaja ei saa unta, hän pohtii mitä olisi pitänyt tehdä toisin kohtauksessa 12, kun puuseppä hermostui lavastajalle ja kameramies söi nauhan (protestiksi). Jos kuvausryhmän jäsenistä löytyy riittävästi tempramenttia ja persoonallisuutta, ohjaajalla on nyt kädet täynnä töitä.

Miksi ohjaaja ei sitten ole ammattimainen nuoriso-ohjaaja, alkusointuja suoltava diplomaatti ja pyylevä maatalonemäntä all in one? Koska ohjaajiksi valikoituu yleensä melko epäsosiaalista ja hankalaa väkeä. Joten pitää oppia. Mitä? Ei ainakaan kuvakokoja, kungfu-temppuja eikä pyrotekniikkaa. Ei 3D-mallinnusta, polttovälejä, filmilaatuja, anamorfisuutta, digitaalisuutta, surroundia eikä jooga-asentoa. Kun päästään kuvauspaikalle, ohjaajan tehtävä on varmistaa, että kaikilla on aikaa kuunnella, mitä Elokuvalla on sanottavanaan, ja pitää huolta, että näyttelijöillä ja autonkuljettajilla on hyvä olla. Ja välillä vähän ohjata elokuvaa - mitä se nyt sitten ikinä tarkoittaakaan.

Sitä pitää oppia.

«   »