Valikko
Etusivu
Keskustelut
Uusimmat viestit
Wiki
 
Uutiset
Artikkelit
Sanasto
 
Linkit
Kyselyt
Lainalaitteet
Digivideo ry
Etusivu arrow Artikkelit arrow Kolumnit arrow Käsistä ja kirjoittamisesta
Käsistä ja kirjoittamisesta
Kirjoittanut Ismo Kiesiläinen   
18.08.2002

Oli alkuvuoden synkeä ilta, kun kahlasin tapani mukaan läpi Aukea.netin kirjallisuusaluetta. Aukea.net muuten, on digivideonkin ystävälle varmasti tutustumisen arvoinen paikka, jos se on vielä löytämättä. Siinä missä Pixoff.net tarjoaa foorumin videolle, Aukea tarjoaa valokuvia, tekstiä ja musiikkia, vieläpä hieman yhteisöllisemmin kuin kollegansa. No, nyt takaisin siihen synkeään iltaan.

Useamman vuoden elokuvantekemistä harrastaneena on mieleen syntynyt eräänlainen taakka: mitä tahansa tulee eteen, siitä yrittää etsiä draaman aineksia. Se yllättää välillä linja-autossa, välillä unessa, mutta täysin väistämätön tuo kuudes aisti on muun taiteen parissa. Niinpä siis kävi, että eteen sattui mukaansatempaava novelli. Kaksi päivää taistelin, kunnes luovuttaminen oli väistämättömyys - oli pakko ottaa yhteyttä kirjoittajaan ja pyytää tekstin kättä. Halusin tehdä elokuvan. Kyseinen novelli ei ollut aivan itsestäänselvä lähtökohta käsikirjoitukselle. Sen rakenne oli haastava, maailma hyvin subjektiivinen ja juoni perustui hyvin vähän fyysiselle toiminnalle. Jos en olisi aloittelija, olisin vain huudahtanut riemusta, kuinka vapaat kädet tämä antaakaan kirjoittaa! Nyt olin kuitenkin hieman epävarma.

Novelli ei ole sama asia kuin käsikirjoitus, sen tiedämme. Proosassa voimme kuvailla loputtomiin, kertoa tunnetiloja, puhua sisäistä monologia, vaihtaa aikamuotoa. Voimme myös vain olla ilman että mitään tapahtuu. Käsikirjoituksessa, puhtaimmillaan, tämä ei ole mahdollista. Elokuvan lähtökohtana on, että jotain koko ajan tapahtuu: kun kamera käy, pitää sen edessä syntyä muutos, edes pieni. Jos novellissa kerrotaan sydäntä viiltävästä ikävästä, on mietittävä miten esitämme sen kuvalla. Veitsi ja kimpale lihaa? Kun olin lukenut novellin uudestaan - ja uudestaan - oli päätettävä mitä sen ainutkertaisuudesta on siirrettävissä eläväksi kuvaksi.

Olen itse vierastanut kirjojen suoria adaptaatioita. Edellä mainitsemani lisäksi niihin liittyy monia ongelmia kuten rytmi, rakenne ja pituus(!). Haluan lisätä näihin vielä yhden melko itsestään selvän näkökulman: elokuva ei ole vain tapahtumien esittämistä tai tekstin kuvitusta. Jos sitoudumme tekstin rakenteeseen, sen henkilöhahmoihin sellaisinaan, sen loppuratkaisuun ja näkökulmaan, olemme kuin juna kiskoilla, vankeina. Kun kirjailija on kirjansa kirjoittanut, hän ei ole lähtenyt näistä liikkeelle. Hänellä on ollut vain tarinansa ydinajatus (eikä välttämättä sitäkään!) ja loppu on muotoutunut luovuuden lomassa. Henkilöt, rakenne ja teema ovat valmistuneet vasta viimeisen pisteen ja pilkun myötä. Mitäkö sitten ajan takaa? Saman tulisi tapahtua myös elokuvassa.

Jos otamme alkuperäisteoksesta vain valmiita elementtejä, joudumme tilkitsemään niiden välit jollain kumimaisella, löysällä aineella, joka paikkaa pahimmat tuulenmentävät aukot. Tällainen elokuva ei voi olla ehjä. Väitänkin siis, että on lähdettävä aivan alusta, sieltä mistä kirjailija itsekin on joskus lähtenyt. On purettava teksti osiinsa. Kun palikat ovat kasassa (osa siirretty syrjään ja toisia haettu tilalle), on lähdettävä kirjoittamaan uutta käsikirjoitusta. Ikään kuin idea olisi oma. Vain näin saadaan prosessiin mukaan koko mielikuvitus, luovuus ja kaikki lapsuuden traumat.

»