Etusivu arrow Keskustelut
Mosaiikkivirhe toistossa

 
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Digivideo Foorumin päävalikko -> Editointiohjelmat
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe  
Kirjoittaja Viesti
Juppe
Vieras





LähetäLähetetty: 20.06.2001 00:37    Viestin aihe: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Siirsin äsken kaksi projektia takaisin DV nauhalle, ensin 35 minuuttisen työn ja sen perään lyhennetyn / min version samasta projektista. Siirron ajan kuva oli koko ajan erinomainen.

Kun sitten katselin em. töitä nauhalta, kuvassa näkyi mosaikkihäiriö, joka näytti pahenevan nauhoituksen loppua kohden niin, että viimeiseksi nauhoitetun / min version loppuosassa oli poikittaiset kalterit joiden välistä näkyi kuvaa. Hidastustoiminto paljasti virhettä myös nauhoituksen alkupuolelta. Lisäksi clippien aikaa näyttävä laskuri hyppi hurjasti siellä, missä mosaiikkivirhettäkin oli.

Aikaisemmin kamera (upouusi Canon MV300) on tehnyt mosaikkihäiriöitä yhden kerran erään editoimattoman nauhan toistossa, mutta sittemmin ei. Kokeilin nyt muita aikaisemmin nauhoitettuja pätkiä ja ne toimivat virheettömästi. Kaiken lisäksi mitä enemmän katselin uusia, mosaiikkivirheellisiä nauhoituksia sitä paremmaksi kuva muuttui, kunnes virhettä esiintyi enää vain käyttäessäni hidastusta!

Käyttämäni ohjelma on iMovie 2.01 ja kasetti TDK DVM.

-Onkohan kameran nauhoituksessa vikaa?
-Vai toistossa?
-Onko mahdollista, että kasetit eivät toimi heti vaan vasta muutaman katselun jälkeen?
-Jeesatkaa, ennen kuin otan yhteyttä maahantuojaan takuuasioissa
Skaffa
Vieras





LähetäLähetetty: 20.06.2001 04:32    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Joskus muistan lukeneeni/kuulleeni että magneeettinauhat pitäisi "esimagnetoida" nauhoittamalla jotakin turhaa, koska nauha alkaa toimia vasta sen jälkeen suunnitellusti. Mutta ovatkohan nykyiset nauhat jo "esimagnetoituja"?

Itselläni ei ole tälläisiä "esimagnetointi" ongelmia koskaan ollut, tietääkseni, ja ole käyttänyt betanauhuria jo yli 20-vuotta.

Skaffa
Matti Haveri
Vieras





LähetäLähetetty: 20.06.2001 15:35    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Jotkut ainakin suosittavat nauhojen "alustusta" (prime) ennen varsinaista kuvausta: tässä kuvataan kameran linssinsuojus päällä nauha täyteen. LInssinsuojustakaan ei tarvitse välttämättä käyttää -- tarkoituksena on vain tehdä tyhjälle nauhalle jatkuva aikakoodi koska jotkut editointiohjlemat menevät sekaisin jos aikakoodi alkaa alusta keskellä nauhaa. ...Vaihtoehetoisesti voi tietysti vain pitää huolta että edellisen otoksen perään jää riittävästi "häntää", jonka päälle voi uuden kuvauksen aloittaa. ...Eikä esim. iMovie nikottele lainkaan vaikka aikakoodissa olisikin katkoksia.

Uusissa nauhoissa voi olla myös pieniä irrallisia hiukkasia jotka kannattaa ehkä "hioa" pois kelaamalla tai soittamalla nauhan päästä päähän ennen käyttöä?

Jotkut nauhat voivat olla myös "maanantaikappaleita" joten ehkä tärkeät otokset olisi hyvä kuvata hyväksi tiedetylle nauhalle?

Em. toimet aiheuttavat tietysti kameran koneiston kulumista ja likaantumista ja vievät aikaa ja niiden tarpeellisuus voi olla kyseenalaista?
Tero Pänkäläinen
Vieras





LähetäLähetetty: 20.06.2001 15:41    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Eihän kameran (tai sen nauhuriosan) kuvapäät ole huonossa kunnossa. Mahdollisesti puhdistuskasetti tai huolto?
Kunzi
Vieras





LähetäLähetetty: 20.06.2001 17:26    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Kuvapäiden tukkeutumiselta tuo minustakin eniten vaikuttaa. Ehkä se lika irtosi useasti kelaillessa koska virhe poistui.
Juppe
Vieras





LähetäLähetetty: 21.06.2001 11:25    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Niin vaikuttaa, hassua vain on se että kamera on kolme viikkoa vanha, ja samaan aikaan kun vika esintyi yhdellä nauhalla, toiset nauhat toistuivat virheettömästi.

Kun eilen katsoin samaa nauhaa, jossa häiriöt olivat esiintyneet, vika oli käytännöllisesti katsoen kadonnut.

Kuulin myös, että kaverini MV300 on tehnyt samoja temppuja.
Jappe
Vieras





LähetäLähetetty: 21.06.2001 13:28    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Ehkä tässä kuitenkin on kysymys jostain muusta kuin kuvapäiden likaisuudesta, kun kamerakin on uusi.

Katselin kerran omalla kamerallani (JVC) kaverin kameralla (Panasonic) kuvattua nauhaa. Molemmat kamerat olivat silloin ihan uusia. Aluksi kuvasta ei saanut juuri mitään selvää, oli vain "pikselimössöä". Kun kelailin kasettia muutaman kerran edestakaisin, virheet poistuivat kuvasta. Huonon kuvan olisi voinut ehkä selittää kameroiden erilaiset kuvapäiden säädöt, mutta miksi se alkoi kelaamisen jälkeen toimia? Kasettina oli samainen TDK:n DVM.
Kartsa
Vieras





LähetäLähetetty: 25.06.2001 09:16    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Vika todennäköisesti jäykässä kasetissa tai kameran kelauskitkoissa minkä takia edestakainen kelaaminen korjasi vian. Kasettien nauhojen taipuisuudessa on myös eroja minkä takia kamera joka on säädetty toiselle kasettimerkille voi oireilla toisella. Hi8 kaseteissa Basf oli huomattavasti taipuisampaa kun Sony tai Panasonic. On ollut jonkinverran huhuja liikkeellä että Sonyn ja Panasonicin kasettien erilainen pintakerros voisi aiheuttaa samassa kamerassa käytettynä kuvapäiden ennenaikaista likaantumista. Piti paikkansa tai ei on kuitenkin järkevää käyttää kamerassa samaa kasettimerkkiä ja huoltoressun yhteydessä varmistaa että kamera on kokeiltu ko.kasetilla.
Jouni
Vieras





LähetäLähetetty: 25.06.2001 12:36    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Minulla oli yksi samantyyppinen ongelma. Kyseessä oli kuitenkin nauha, jossa on sormenjälkiä, siis selvää likaa. Kun kelasin nauhan alkuun niin huomasin, että nauhalaskuri sekosi (alkoi toimia väärään suuntaan) ja muutakin häikkää. Kaikki ongelmat poistuivat pienellä pätkällä puhdistusnauhan käyttöä! Kehotan kokeilemaan puhdistusnauhaa.
Antti K
Vieras





LähetäLähetetty: 27.06.2001 14:28    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Minulla oli myös ongelmia TDK DVM -nauhojen kanssa. Kamera on Canonin XM-1.

Minulla tuo kamera oli eka kertaa kovemmassa käytössä. Ja ensimmäinen kerta, kun laitoin muun kuin kameran mukana tulleen 30 minuuttisen nauhan kameraan. Tuon 30 minuuttisen nauhan kanssa, jonka merkkiä en muista, ei ollut missään vaiheessa ongelmia. TDK:n nauhoissa häiriöt lisääntyivät loppua kohti mennessä ja 50 minuutin kohdalla kuvasta ei meinannut saada enää selvää. Jokainen alusta loppuun kelaaminen vähensi häiriöitä ja loppujen lopuksi sain (ilmeisesti?) häiriötöntä kuvaan koneelle.
Pete
Vieras





LähetäLähetetty: 11.07.2001 21:31    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Samaa kokemusta, Canonin MV 300 i:llä oli kuvattu vasta muutama tunti ja TDK:n nauhalla tuli pikseli mössöä toistossa. Puhdistuskasetti peliin ja jo tokeni. Nauhat oli ostettu Gigantista joten olisiko niin ettei hyvää ja halpaa siis edelleenkään ole? (119,- kolme 60 min nauhaa)

Pete
Pauli Lappalainen
Vieras





LähetäLähetetty: 12.07.2001 09:02    Viestin aihe: Re: Mosaiikkivirhe toistossa Vastaa lainaamalla viestiä

Samoin kävi meillä: Kaksi XL1:stä kolmesta tekivät pikselimössöä aluksi, toinen kävi takuuhuollossa, puhdistettiin, toiseen riitti puhdistuskasetti. Olisiko kaikesta huolimatta kuvapäissä jonkinlainen kuljetus/varastointisuojakerros joka pitäisi poistaa ennen käyttöä?

Pauli
Näytä edelliset viestit:   
Lähetä uusi viesti   Vastaa viestiin    Digivideo Foorumin päävalikko -> Editointiohjelmat Kaikki ajat ovat GMT + 3 tuntia
Sivu 1 Yht. 1

 
Siirry:  
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa
Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa
Et voi äänestää tässä foorumissa


Powered by phpBB © 2001, 2002 phpBB Group
uudet Digivideo.fi etusivu
uudet Digivideo Wiki
   
uudet Foorumin etusivu
uudet Uusimmat viestit
uudet Lukemattomat viestit
Käyttäjäryhmät Käyttäjäryhmät
Ohje Ohje
Haku Haku
Rekisteröidy Rekisteröidy
Käyttäjätiedot Käyttäjätiedot
Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit Kirjaudu sisään tarkistaaksesi yksityiset viestit
Kirjaudu sisään Kirjaudu sisään


Pikahaku foorumista



Osallistu keskusteluun myös irc-kanavalla #digivideo.fi (Ircnet)