|
|
Voittaja on löytynyt
Digivideoyhdistyksen logokilpailu on päättynyt. Yleisö on tehnyt tehtävänsä ja äänestänyt voittajaksi
Reijo Kuosmasen (Jyväskylä) suunnitteleman logon. Tallentava DVD-soitin on löytänyt omistajansa.
Äänestys oli todella tasainen ja voittajasta käytiin vääntöä loppumetreille asti. Onnittelut
voittajalle!
|

"Voittajalogo on yksinkertainen ja toimiva. Monikäyttöisenä se toimii hyvin internetissä ja paperilla,
sekä pienillä muutoksilla esimerkiksi kankaalle painettuna. Logosta voidaan myös tarvittaessa erottaa
graafinen DV-elementti intsenäiseksi merkiksi."
|
Muut palkitut ovat Matti Järventausta, Sami Suomela, Teijo Laine, Heikki Peräaho ja Pasi Perkiö.
Logo käyttöön
Uusi logo otetaan käyttöön asteittain. Ensimmäisen kerran sitä käytetään Kuva04-messuilla
huhtikuun lopulla ja sivu-uudistuksen yhteydessä se päätyy myös nettiin.
Logokilpailuun osallistui kaikenkaikkiaan 150 logoa ja osallistujia oli n. 80. Kilpailu oli alusta
loppuun tasainen aina esiraadin valinnasta äänestykseen. Yhdistys kiittää kaikkia kaikkia
kilpailuun osallistuineita!
|
|
Pääpalkinto logon suunnittelijalle
Panasonic DMR-E60
Valmistajan sivut.
Matala DVD- tallennin digitaali-sisäänmenolla ja muistikorttipaikalla. Time Slip -toiminto: voit katsoa ja tallentaa samanaikaisesti.
ToistoDVD-RAM: 12cm (4.7Gt / 9.4Gt), 8cm (2.8Gt), DVD-R: 12cm 4.7Gt (General Ver. 2.0), DVD-Video, DVD-Audio(2-ch), CD-Audio (CD-DA), Video CD, CD-R/RW
(CD-DA, Video CD, MP3)
Tallennus
DVD-RAM: 12cm (4.7Gt / 9.4Gt), 8cm (2.8Gt), DVD-R: 12cm 4.7Gt (General Ver.2.0)
Tallennusformaatit
DVD-RAM, DVD-R
Tallennusmuoto
VIDEO, MPEG2 (Hybrid VBR)
AUDIO, Dolby Digital 2-kanavainen / LPCM 2-kanavainen
Tallennuskapasiteetti
XP-tila, Noin 1 tunti (4.7Gt levyllä)
SP-tila, Noin 2 tuntia (4.7Gt levyllä)
LP-tila, Noin 4 tuntia (4.7Gt levyllä)
EP-tila, Noin 6 tuntia (4.7Gt levyllä)
TV-järjestelmä
PAL-järjestelmä 625 viivaa ja 50 kenttää / NTSC-järjestelmä 525 viivaa ja 60
kenttää
Sisääntulot
2kpl scart(toinen RGB), 1kpl antenni, 1kpl komposiitti, 1kpl S-Video, DV
Ulostulot
2kpl scart(toinen RGB), 1kpl antenni, 1kpl S-Video, 1kpl komposiitti
TV-viritin
PAL I 75ohm UHF: kanavat 21-68
Sisääntulot
2kpl scart, 1kpl RCA / Ottotaso: standardi: 0.5Vrms, täysi skaala: 2.0Vrms 1KHz taajuudella. Ottoimpedanssi: yli 10Kohm
Ulostulot
2kpl scart, 1kpl RCA, 1kpl optinen / Antotaso: standardi: 0.5Vrms, täysi skaala: 2.0Vrms 1KHz taajudella. Antoimpedanssi: alle 1Kohm
Kanavien määrä
Tallennus: 2 kanavaa, Toisto: 2 kanavaa.
Virtalähde
AC220-240 50Hz
Virran kulutus 31W
Mitat (LxKxS)
430 x 79 x 283 mm
Paino
3.8kg
|