Aukkoasteikko
Digivideo
Aukko on kameran objektiivissa se reikä, josta valo pääsee kameran kennolle. Sitä säädetään Iris-himmentimellä. Säädön videokameroissa tekee usein automaatti jopa niin, että käyttäjä ei edes tiedä, mitä aukkoa hän käyttää. Sillä on kuitenkin merkitystä kuvan kirkkauteen ja terävyysalueeseen.
Aukkoasteikko periytyy valokuvauksesta ja sen teoriaan ei tässä paneuduta kovin syvälle. Kiinnostuneet voivat kaivaa esiin valokuvausoppaita kirjastosta tai netistä. Aloittelijalle se on kuitenkin hämäävä, sillä suurin aukko ilmoitetaan pienimmällä luvulla ja muutenkin luvut menevät oudoin portain, sillä ne ovat logaritmisesti eteneviä suhdelukuja.
f1.4, f2, f2.8, f4, f5.6, f8, f11, f16 ja f22
Tuossa on tyypillinen aukkoasteikko suurimmasta pienimpään. F-kirjain lisätään luvun eteen merkitsemään aukkoa, mutta jos asia on yhteydestään selvä, sen voi jättää poiskin. Suurin aukko on tässä 1.4. Tavallisin videokameroissa lienee 1.8. Joissakin videokameroissa se voi olla jopa 1.2, mutta yleisesti kameratehtaat eivät ole lähteneet kilpailemaan objektiivien valovoimalla. Sehän vaikuttaa kameran herkkyyteen, mutta asiassa on sellainen ikävä puoli, että suurin aukko ei pysy, kun kameralla zoomataan teleasentoon. On tapauksia, että laajakulmalla f1.8 objektiivi himmenee zoomauksen aikana jopa lukemaan 4.2. Yli kaksi aukkoa valovoimasta ja siis kameran herkkyydestä katoaa zoomauksen myötä. Syynä on kompromissien teko hinnan, objektiivin koon ja sitä kautta kameran koon suhteen. Jos pitkällä zoomilla haluaisi suurimman aukon vaikkapa 1.8, se kasvattaisi objektiivin halkaisijaa melkoisesti, lisäisi painoa, hintaa ja kameran kokoa. Suuria etulinssejä ei nähdä kuin monen tuhannen euron kameroissa.
Aukoista on välimuotoja, lukemia näiden väleistä, mutta tuo asteikko on kokonaisin aukoin etenevä. Jokainen väli tarkoittaa valon puolittamista, jonka kompensointiin tarvitaan kaksinkertainen valotusaika tai kaksinkertainen määrä valoa. Aukkoarvot saa kameran LCD-näyttöön, jos ne ovat säädettävissä. Niiden avulla valotuksen säätö käy kätevästi ja hallitusti. Monessa kamerassa asteikko loppuu jo paljon ennen tämän asteikon pienintä aukkoa f22. Silloin kamera huolehtii siitä, että kuvaus kirkkaassa paikassa tapahtuu objektiivin parhaalla toistoalueella ja pyytää harmaasuodinta esimerkiksi kun aukko menee pienemmäksi kuin f8. Terävyysalue kasvaa aukon pienentyessä, mutta monilla objektiiveilla yleinen terävyys huononee aukon mennessä kovin pieneksi. Asiasta on melko vähän tietoa, mutta valokuvauksessa objektiivien parhaana alueena pidetään esim. f4-f5.6. Videokameroilla on näkynyt tietoja, että terävin alue olisi vielä tätäkin suuremmilla aukoilla, jopa täydellä aukolla.
