Canon HV20

Digivideo

Ensitutustuminen HDV-kameraan. Muutaman päivän perusteella kokemuksia ja mielipiteitä. Kunto Hirvikoski 15-17.5.2007

Suurenna

Sisällysluettelo

Joko olisi aika vaihtaa?

Vasemmalla DV-kuva suurennettuna HD-kokoon, oikealla HDV-kuva luonnollista kokoa

Tuossa kuvaparissa on nähtävissä syy tähän kokeiluun. Kuvasin portailtani koulun seinää kahdella kameralla samalla rajauksella ja automaattisäädöillä. Vasemmalla on vanhan miniDV-formaatin Panasonic MX500-kamerani kuva, oikealla uuden HDV-kameran Canon HV20 kuva. Lähdin ajatuksesta, että molempia katsotaan saman kokoisesta telkkarista. Niinpä DV-kuvaa piti suurentaa kaksinkertaiseksi, jotta se täyttää saman ruudun kuin HDV. Tämä on eräs tapa esittää formaattien ero. Epäreilu DV:lle? Varmaankin, mutta kertoo eron selkeästi.

MiniDV keksintönä on vuodelta 1995, HDV kesältä 2003. Vanha malli on 720x576 pikselin kokoinen, uusi 1440x1080 pikseliä nauhalla. Se on nelinkertainen pinta-ala! Esityskoot noilla ovat laajakuvamuodossa DV: 1024x576 ja HDV: 1920x1080. HDV:llä ei muuta kuvamuotoa enää olekaan, se on aina laajakuvaista.

Aloituspisteet menevät selkeästi HDV:lle.


Tämähän on lelu

HV20 miltei hukkuu miehen kouraan

Ensimmäinen ajatukseni tosiaan oli Maitolaiturin paketin avattuani: Tämähän on lelu. Se hukkuu miehen kouraan, ei paina juuri mitään (535g). LCD on naurettavan pieni ja akku aivan säälittävän kokoinen. Mitähän tämmöiselläkin tekee?

Verrokkikamerallani on viidettä vuotta ikää. Se on 2002 lopulta Panasonicin MX500, kolmikennoinen, sen ajan keskikastia. Arviointini siitä on luettavissa vielä Digivideon sivuilta. Se on n. 50% Canonia painavampi ja isompi joka suuntaan, paitsi että Canon on vähän paksumpi. Olen tottunut Panan ergonomisesti mukaviin säätöihin, joita varten kameran joka puolella on runsaasti painikkeita ja säätöjä. Canonin HV20:ssä on vähemmän nappuloita, enemmän joystick-säätöjä menuissa ja pikavalikoissa. Esimerkiksi valkobalanssi on Panasonicissani suoraan peukalon alla odottamassa painallusta. Canonin HV20:ssä se vaatii ensin Menu-napin (FUNC) painalluksen ja sitten ainakin kaksi nykäystä ja painalluksen joystickillä - jos tietää mitä tekee. Tosin Canon on oppiva ja seuraavalla kerralla valinta on yhden nykäisyn lähempänä.

Panasonicissa on erillinen akkulaturi, Canonissa lataus tapahtuu kamerassa, mikä tarkoittaa, että et voi ladata kuvatessasi. Se on vakava puute esimerkiksi juhlatilaisuuksissa, missä akkuja kuluu. Ehdin hiukan tutustua tilanteeseen nettikaupoissa ja näyttäisi siltä, että HV20:n laturi ja isompi akku (ei kylläkään varsinainen tehoakku) lähtisi 80€ hintaan, jos ei vaadi alkuperäisvaraosia.

Panasonic MX500 maksoi neljä ja puoli vuotta sitten 50% enemmän kuin HDV-kamera nyt. Tämä vertailu on tehty ihan ohjehinnoin. Tarjoukset ovat erikseen. Näyttäisi siis siltä, että vuosien mittaan kameran kilohinta on pysynyt entisellään. Tarkkuutta on tullut kuvaan kaksinverroin lisää ja koko pienentynyt.

Pisteiden jako on tällä kokemuksella vaikea. Panasonicin jämäkkyys, laturi ja tutut säädöt vievät sille puolelle, mutta Canoniin tutustuminen ja pienet lisähankinnat saattavat tehdä silläkin kuvauksen ihan sujuvaksi. Sitä paitsi pienokaisella tuntuu automaattipuoli pelaavan varsin hyvin. Ehkäpä tasapeli, sillä on myös ihmisiä, jotka pitävät pienistä kameroista.

Hassua muuten, miten paljon aikaisemmat kokemukset muista kameroista vaikuttavat ensivaikutelmaan uudesta. Luin englantilaisen Simply DV sivuston arvion HV20:stä. Heille ensivaikutelma laatikosta otettaessa oli: "Onpa se painava ja iso." Tuolla sivustolla arvioidaan enimmäkseen halvimman hintaluokan pikkukameroita.


CMOS vastaan 3CCD

HV20:ssä on videokameroissa melko uusi CMOS-kenno. Tähän asti on pärjätty CCD:llä ja Panasonicissani niitä on 3 kpl, kooltaan 1/6". Canonin CMOS on iso, 1/2,7", mutta niitä on vain 1. Tuo todistaa oikeaksi sen, että videokamera voidaan rakentaa pieneen kokoon, vaikka kenno onkin iso. Hienoa, nyt minulla on taas terävyysalue käytössäni. MX500:n pikkiriikkisillä kennoilla sitä ei juuri saanut näkyviin. Digistillikameroissa CMOS on ollut kennon tyyppi jo pitkään ja yhdellä on pärjätty. Miten se soveltuu videokuvaukseen? Toistuvatko värit oikein, vai pitääkö kennoja olla kolme?

Testailin kameroita punaisilla tulppaaneilla, keltaisilla voikukilla, sinisillä ja vihreillä kohteilla. Kaikissa CMOS osoittautui ainakin yhtä hyväksi tai hitusen erottelevammaksi ja HV20:n automaatin valkotasapaino oli aina tarkasti neutraali. Vanha MX500 saattoi tehdä ajoittain vähän keltaista kuvaa ja korosti punaista ja oranssia väriä. Pakko oli tunnustaa, että 1CMOS pesi 3CCD:n. Ei paljon, mutta kuitenkin. Esimerkiksi punaisen tulppaanin punaisuudessa sillä oli vielä vivahteita, kun CCD esitti kaiken samana sävynä.

Suurenna
Suurenna

Tuossa on kaksi testikuvaa rojukasasta, jossa on vähän kaikenlaista väriä ja sävyä. Vasemmalla DV, sitten HDV. Kumpainenkin kamera on automaatilla. Kuvat ovat niin isoja, että kenties kannattaa imaista ne kotiin ja tarkistella erot ihan rauhassa. Eroja ei kyllä ole kovin paljon, ellei kokoa ja tarkkuutta oteta huomioon. Molemmat selviävät erinomaisesti eri värien taltioinnista. Keltaoranssi muovikori taustalla on MX500:ssa hieman liian oranssi ainakin minun näyttölaitteillani. Musta näyttää HDV:n myötä taas palaavan mustaksi, mikä on hyvä asia, kunhan se opitaan hallitsemaan ohjelmansiirtoketjussa ja kopioinneissa. Nyt on eletty toista vuosikymmentä aikaa, jolloin täysmusta ja täysvalkoinen oli kielletty. Lopullisen esityksen sävyihin tuo ei vaikuta, sillä viime vaiheessa sävyasteikko korjataan takaisin. Teoriassa sävyasteikon supistus nauhoitteessa saattaa vaikuttaa sävyjen lukumäärään.

Canon HV20:n kennon erikoisominaisuus on eräänlainen progressiivisuus, PF25 (Progressive Frame) -kuvaus. Kameran kenno on tiettävästi progressiivista laatua, vaikka kuvaus tapahtuisikin lomitettuna, niin ainakin väitetään. No, tämä PF25 tekee minkä lupaa. Se poistaa lomituksen aiheuttamat "vauhtiviivat" liikkuvista kuvista. Canon on onnistunut vielä rakentamaan tämän niin ovelasti, että itse nauhoite esiintyy ulospäin 1080i50 tyyppisenä. Molemmat kentät vain on kuvatu samalla hetkellä. Kuvatessa valitaan menusta HDV:n sijaan HDV(PF25) ja samalla valotusaika muuttuu 1/50 sekunnista 1/25, ellei valoa ole niin paljon, että aikaa pitää lyhentää. Tähän on vielä lisätehosteeksi "Cine"-tila, jonkinlainen gammasäätö hieman tummempaan suuntaan. Sekaisinkin kuvattuja 1080i ja PF25 otoksia voi siirtää tietokoneelle samalla kerralla ja niitä voi editoida huoletta keskenään. Ohjelmille kumpikin esiintyy 1080i50 muotona, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia, jos progressiivisen haluaa säilyttää puhtaana. Toisaalta tällä tavalla käsittely on helppoa.

Perinteistä terävyysmittausta testitauluineen en vaivautunut tekemään. HD-tasoiset testitaulut ja mittausmenetelmät ovat vielä harvassa. Katsokaa itse. Jos kuvia katsoo DV-kokoisina, ne näyttävät yhtä hyviltä, mutta HV20:n kuvaa pystyy katsomaan vielä kaksi kertaa suurempana (nelinkertainen pinta-ala) ja se on edelleen yhtä hyvää. Kyllä tämä seuraavaksi vuosikymmeneksi riittää, kunnes televisiot kehittyvät edes tälle tasolle.

Yleisön pyynnöstä kuvasin eräänlaisen "testitaulun", K-raudan mainoslehtisen takasivun. Sellainen saattaa löytyä joka kodista. Tämä on voimassa ->2.6.2007, mutta todennäköisesti uudemmatkin ovat samalla fontilla. Rajaus on koko leveys LCD:n mukaan. Tätä vasten voit verrata vanhaa kameraasi.

Pisteet tästä osiosta menevät Canonin CMOSille aivan kirkkaasti.


Etsinkuva rajautuu pahasti

Näin kehitys kehittyy: Vielä neljä vuotta sitten kolmijapuolituumainen LCD näytti tuolta vasemman puoleiselta. Nykyinen 2,7" näyttö on oikealla. Tuumissa ero ei ole paljon, mutta kokoero on hätkähdyttävä. MX500:n etsinhän oli vielä 4:3 mallinen ja laajakuva esiintyy siinä venytettynä, laiheliineina. HV20 näyttää suhteet oikein, mutta muuten siitä on vaikea saada selvää. Ehkä tuohon tilaan ei saa isompaa mahtumaan, mutta olisivat edes tehneet siitä oikein rajaavan.

Videota tietokoneelle siirtäessäni paljastui näet, että reunoilta näkyi PALJON enemmän kuin kuvatessa etsimestä olin nähnyt. Tein testin. Liitin kameran HD-Ready LCD-telkkariini HDMI-kaapelilla siis digitaalisesti ja sielläpä näkyi myös paljon enemmän kuin kameran etsimessä tai LCD-näytössä. Otin kuvauskohteeksi kissanruokapakkauksen. Rajasin sen televisiossa reunat tarkasti kuvan reunoille. Katsoin sitten kameran LCD:stä pienemmän rajauksen ja merkitsin sen tussilla pakettiin. Tuosta otin pätkän videota, josta otin ruudun pysäytyskuvaksi, piirsin kameran rajauksen paremmin näkyviin ja tummensin vielä yli jäävää aluetta. Tietokoneella näkyy sama alue kuin televisiossakin, vain kamera poikkeaa linjasta.

MiniDV:llä televisio rajaa kuvaa ja ainakin MX500:n LCD näyttää tarkasti tämän lopullisen esityksen kuvakoon. Tietokoneella näkyy DV-kuvasta paljon enemmän. Editointiohjelmissa on yleensä rajauskehykset "Safe area". Sellainen kehys on kyllä Final Cutilla HDV-kuvassakin, mutta sekin rajaa vähemmän kuin HV20. HDTV:n määritelmät taitavat olla vielä kesken ja sekaannus voi osin johtua siitä. Nythän olisi digitaaliaikana mahdollista välittää kokonainen kuva reunoineen kaikkineen. Toivottavasti niin tullaan tekemään, eikä mitään varmuusvaroja jätetä roikkumaan vanhana perintönä. Silloin Canonin ratkaisu HV20:n rajauksessa on kyllä totaalisesti pielessä. Sen avulla kuvan sommittelu on arvausleikkiä. Toisaalta Canon puolustukseksi voidaan todeta, että jos HDV-kuvan vie DV-kokoisena tietokoneelle, editoi ja esittää televisiossa, silloin rajaus on lähes oikein. Ehkä tässä vaiheessa on mahdotonta tehdä yhtä oikeaa rajausta, mutta kameran elektroniikkaan varmaan olisi mahtunut vaihtoehtojakin?

HV20:n näytön alalaidassa on zoomaus vakionopeudella, nauhoituksen käynnistys ja "focus assist" toiminto. Nauhaa katsellessa sieltä löytyvät kelailunäppäimet.

LCD-näyttöjen pisteet vie kyllä MX500, vaikka sekään ei kykene esittämään ihmisiä normaalimittaisina.


Linssi ja sen suojus

Ns. automaattinen linssinsuojus on typerä keksintö. Väittäisin, että tästä ominaisuudesta tulee olemaan eniten harmia HV20:n käyttäjille. Kamerassa on jonkinlaiset muovilamellit objektiivin edessä ja ne poistuvat, kun kameran laittaa päälle. Minusta nuo ovat pelkkä myyntikikka. Kun kilpailijalla on ollut "automaattinen linssinsuojus", sellainen on pitänyt saada Canonillekin. Eiväthän nuo mitään suojaa. Pöly pääsee lamellien välistä. Kassissa kun jotakin osuu lamelleihin, ne ovat rypyssä ja linssi vaarassa. Lapsen tökkivää sormea tai eläimen kieltä ne eivät myöskään pidä poissa linssistä, sillä nehän ovat syrjässä kuvausasennossa. Jos ne ovat päällä, ja lapsi kokeilee sormellaan, seuraa luultavasti huoltoreissu tai sekaisin menneet lamellit pitää itse repiä irti. Saahan siihen suojalasin tai monikalvopäällysteisen UV-suotimen, kun suodinkierre (43mm) on sentään säilytetty. Se on kuitenkin alttiina kaikelle mahdolliselle heijastelevalle valolle ulommaisena pintana. Ehkäpä pitää etsiskellä suodin-vastavalosuoja yhdistelmää, johon saa suodinkierteisiin kiinni linssinsuojuksen kassissa kuljettelun varalle. Kameran etuosa kun on suunniteltu niin "meneväksi", että siihen ei taida saada edes päälle painettavaa suojaa. Panasonicin linssinsuojus kuitenkin sopi hyvin myös Canoniin, niissä kun on samankokoinen etulinssi ja suojus kiinnittyy suodinkierteen sisään.

Canonissa on ilmeisen hyvä objektiivi, vaikkakin zoomi on vain 10x. Laajin kuvakulma on melko tarkkaan sama kuin MX500:ssa. Kinovastaavuutena ilmoitetaan 43,6 - 436 mm. Värihajonta kuvan reunoilla, jota kalliimmissakin HDV-kameroissa on esiintynyt, on ilmeisen vähäistä tällä kameralla. Lähin tarkennusetäisyys on sentin verran laajakulmalla, zoomattuna etäisyyttä pitää olla metri. Automaattitarkennus toimii yleensä hyvin, eikä tuon kokoisesta LCD:stä tarkentamaan pystyisikään. Onhan siihen apuväline ja zoomaillakin voi, mutta tuntuu siltä, että melko pitkälle pärjää automaatilla. "Instant autofocuksen" vaihdoin tavalliseen, kun en pitänyt hötkyilevästä tarkennuksen hausta.

Kuvassa näkyvät "ikkunat" objektiivin vieressä ovat ylhäältä lukien salamavalo stillikuville, automaattitarkennuksen ikkuna ja "mini-videovalo". Kuvausasennossani kamera vasemmalla kämmenellä pikkusormi peittää videovalon, mistä ei ole haittaa, kun en sitä käytä. Valitettavasti sormi ylettyy ajoittain myös automaattitarkennuksen päälle ja siitä voisi seurata virhetoimintoja.

Zoomivipu on mitättömän kokoinen, mutta zoomaus onnistuu yhtä hyvin/huonosti kuin MX500:lla, kunhan otetta harjoittelee. Yllättäen menuissa on vaihtuvanopeuksisen lisäksi 3 kiinteää nopeutta zoomille. Plussa siitä Canonille, kuten myös objektiivin laadusta. Linssinsuojus vain pudottaa tulosta. Siitä voi tulla murheita ties missä pusikossa. Amerikkalaisilla nettipalstoilla on jo raportoitu vioittuneista lamelleista. Ne saa kuulemma yleensä auki, mutta sitten ne eivät enää sulkeudu.

Lisäys 3.6.2007

Asialle on toki tehtävissä jotakin, eikä edes maksa paljon. Tässä vasemmalla 32€ ratkaisu, oikealla 20€ perusvarustus. Molemmat Digitarvikkeesta.

Kuva:Etupaa30.jpg Kuva:Etupaa20.jpg

Step Up sovitteella 43-49 saa kameraan kiinni 49mm UV-suotimen ja sen päälle Mennon muotoillun vastavalosuojan. Suoraan 43mm kierteisiin kävi suojalasi ja kumivastavalosuoja. Siihen sopivaa 2€ linssinsuojusta ei nyt ollut, mutta lasikin suojaa mainiosti. 49mm suojuksia meillä oli kotona valokuvauskameroista yli jääneitä. Molemmat lasit ovat monikalvopäällysteisiä heijastusten vähentämiseksi. Myös nelikulmaista vastavalosuojaa saanee sovittimilla kiinni. Taidan pitää tuosta retrohenkisestä kumivastavalosuojasta. Se on vähemmän professional ja menee helpommin laukkuun.

Säätämisen vaikeus

Heti kärkeen on tunnustettava asenteellisuuteni tässä asiassa. Kun on pikkupoikana opetellut valokuvaamaan kameroilla, joissa ei ole minkäänlaista automatiikkaa, valotusajat ja aukkoarvot ovat syöpyneet mieleen syvälle. Vain nuo kaksi tekijäähän tarvitaan oikeaan valotukseen ja niistäkin valotusaikoja säädetään vähemmän videolla. Jos sinulle riittää automaatti, voit hypätä tämän valituksen yli. Canonin automatiikka toimii kauniisti.

Minä olen tottunut siihen, että kaikkea saa säätää itse, eivätkä koneet ajattele puolestani, ellen sitä halua. Panasonicissa valotusaika on etsimessä näkyvissä ja säätöpyörällä säädettävissä. Samaa pyörää kerran painettaessa se siirtyy aukon säätöön, mikä tapahtuu niin pehmeästi ja äänettömästi, että säädön voi tehdä kuvatessa. Molemmat lukemat ovat koko ajan näkyvissä ja samoin mahdollinen vahvistus, Gain. Tähän ei Canon taivu, ei sitten millään. Parasta lienee muuttaa työskentelytapojaan ja antaa periksi, tai ostaa kolme kertaa kalliimpi ja painavampi HDV-malli.


Tuossa on HV20:n etsin (LCD) kun valotusohjelmaa valitaan. Valkoisissa kukissa näkyy 100% Zebran ilmoitus ylivalotuksesta. Alaosan ja vasemman reunan tekstipalkit ovat FUNC-näppäimen takana ja poistuvat myös kuvatessa. Canonin valotus perustuu pitkälti valotusohjelmiin. Ne ovat suunnilleen samoja kuin sen stillikameroissa, joten metodi voi olla sinulle hyvinkin tuttu. P sisältää joukon eri tilanteisiin sopivia ohjelmia, kuten kuutamo, ilotulitus, lumi, hiekka, urheilu, muotokuva ja spotlight, jolla voisi olla käyttöäkin. Minä en näistä ole innostunut valokuvauskamerassakaan. Seuraava valinta vaakarivillä on Tv, eli ajan esivalinta. Sinne voi ottaa 1/50 sekunnin vaikka pysyvästi, mutta kun Canonissa on aukkoja vain f8:aan asti (pienemmät aukot on ilmeisesti heikkenevän kuvan laadun vuoksi rajattu automatiikan ulkopuolelle), alkaa valotusaika kirkkaalla kelillä vilkkua ja vaatii lyhennystä tai harmaasuodinta. Tässä on valittuna 120, mikä jää näkyviin, kun menun poistaa ruudusta. Aikaa voi säätää silloinkin. Av on aukon esivalinta. Jos sitä ei ole säätänyt, se paljastaa hyvin kätketyn oikean valotuksen. Metodini on seuraava: Valotusaika valitaan, mennään tähän menutilaan, siirretään valinta Av:n kohdalle ja se näyttää käytetyn aukon. Palataan Tv-valintaan. Jos kamerassa olisi muistikortti, valotuksen näkisi myös painamalla Photo-napin puoliväliin, mutta pakettiin ei kuulunut minkäänlaista muistikorttia.

Filmiruutu alarivillä on Cine-tila. Kun Canon ei paljon sen vaikutuksista kerro, väittää vain sillä saatavan lisää elokuvamaisuutta varsinkin HDV(PF25) progressiivisessa kuvaustavassa, kerronpa omat arvailuni, jotka perustuvat vasta muutamaan otokseen. Cine ehkäisee ylivalotusta, joka on selkein amatöörivideon merkki. Sen se tekee gamma-säätöä tummentamalla ja puoli aukkoa valotusta vähentämällä. Minusta siitä lisäksi seuraa ääriviivojen pehmentymistä ja "lievä sumu" koko kuvassa. Riippuu varmaan näyttölaitteestasi, onko tulos hyvän näköinen, mutta videomaisuutta se kyllä hävittää. Cinessä eivät aukot tai valotusajat ole käyttäjän valittavissa.

Valotuksen hienosäätöön aukeaa joystickiä painettaessa pikku valikko, jonka EXP-kohdassa on 22-portainen asteikko. Sitä voisi käyttää kesken kuvauksenkin, mutta säätönupin nytkähdykset todennäköisesti heiluttavat kameraa ja kuuluvat selvästi äänessä, ellei mikrofoni ole kaukana kamerasta. Tämä säätö on otoskohtainen korjaus ja häviää samalla, kun virrat katkaistaan.

Vahvistuksensa HV20 kätkee hyvin. Siitä pitkä miinus Canonille. Valotusohjelmia ja käsisäätömahdollisuuksia on, mutta mistään ei tiedä, milloin valo alkaa loppua ja kamera siirtyy "boosteriin" ja ottaa Gainit käyttöön. Samalla nimittäin alkaa myös kohina lisääntyä. Tuon voisi helposti korjata lisäämällä valoa tai kuvaamalla tummempaa kuvaa, mutta kamera ei anna minkäänlaista viitettä valon tarpeesta. Saahan sen selville haarukoimalla eri valotusohjelmilla, mutta hankalasti ja hitaasti. Kohinaa on tälläkin uutuuskameralla. Siitä ei ole päästy eroon, tuskin tullaan pääsemäänkään.

Kuvatehosteissa (image effect) on käyttäjän säätöjä terävyydelle, valoisuudelle, skin detailille, kontrastille ja värikkyydelle. Pikku LCD:stä noiden vaikutusta ei juuri näe, paitsi ehkä kontrastin. Säätäessäsi näitä, varaa kunnollinen HD-näyttö asioiden tarkistamiseksi. Nämä ovat pysyviä säätöjä, joilla voit itse muokata omaa kuvaustyyliäsi. Tähän astisista kameroistani olen kaikkia moittinut liiallisesta terävöityksestä. Canon HV20:ssä ei äkkiä katsoen tällaista vikaa olisi, mutta voisihan sitä koettaa vähentää. Image effectin säätö tosin on vain kolmiportainen. Sillä voisi myös tummentaa kuvaa, ellei sitä tee Cine-säädöllä. Paljon haastatteluja tai muuta henkilökuvaa tekevälle Skin Detail on kokeilemisen arvoinen efekti.

Säädön helppoudessa Panasonic vie pisteet tässä osiossa, mutta automatiikan toiminnassa eri valotusohjelmilla ei Canonissa ole havaittavissa moitittavaa. Pikku Handycam on ehkä vähän toisen tyyppiselle kuvaajalle tehty. Viimeisen päälle viimeisteltyyn elokuvaan haetaan myös toisenlaiset työkalut.


Mutta entäpä HDV hämärässä?

Käytännön kuvauksissa olen jo havainnut, että CMOS-kennon kohina on selvästi vähäisempää kuin Panasonicin 1/6" tuumaisten CCD-kennojen. Se siis sietää helposti enemmän hämärää muuttumatta kiusallisen rupiseksi, mutta ei senkään suurempia Gaineja ilokseen katsele isosta monitorista.

Varsinaisen herkkyyden esille saaminen vaatikin hieman salapoliisityötä. Kamera ei siis näytä kuvatessa aukkolukemaansa. Valkoisen paperin säätäminen 90% tasolle 2000 luksin valaistuksessa ei käynytkään niin helposti kuin "oikeilla kameroilla". Lisämurhetta aiheutti, että editointiohjelmani skoopit saa kyllä näyttämään sisään tulevan DV-videon tasoa, mutta eipä enää HDV:n. Kameran toki saisi DV-muotoon, mutta onko se sama kuin HDV? Päätin nauhoittaa kameralla HDV-muodossa ja PF25 progressiivimuodossa säätäen samalla aukkoa koko asteikon plussan puolelle. Toistossa se näyttää aukkolukemat. Toiston tein muuntamalla HDV:n DV:ksi, jotta sain tasomittarit heti näkyviin. Tuokin muunnos voisi muuttaa kuvan tasoa, mutta tuskinpa oleellisesti. Ei sen pitäisi.

Lukemat olivat varsin tavanomaiset tällaiselle pikkukameralle. f4 näyttäisi olevan normaalin HDV:n herkkyys ja progressiivinen hyötyy valotusajasta ja saa lukeman f5,6. Sitä voi aivan mainiosti käyttää tarpeen tullen tai vaikka koko ajan, joten tuo on aivan asiallinen lukema. Panan vanha MX500 sai edellisten mittausten tapaan lukeman f3,4, joten HDV kerää pisteet ja plussia siedettävämmästä kohinasta.


Ääni ja sen säätäminen

Kamera vaikuttaa melko hiljaiselta. Häly moottoriäänistä ei ainakaan ulospäin kuunnellen tunnu aiheelliselta. Tosin Panasonic on vielä hiljaisempi. HV20:n oma mikrofoni ei kyllä tunnu erityisen hyvältä ja on suunnattu ikävästi ylöspäin, jolloin kaikenlainen hengityksen vinkuminen tai huohotus kuuluu väistämättä. Runsaat valitukset nettikeskusteluissa kamerasta kuuluvista moottoriäänistä johtunevat liian herkästä mikrofonista ja automaattisäätöjen pumppaamisesta. Käsisäädöllä kameran omakin mikrofoni muuttuu siedettäväksi. Vahinko vain, ettei voimakkuuden säätöä voi tehdä kesken nauhoituksen, sillä joystickin napsahdukset kuuluvat nauhalla. Tämä on todella älytön ratkaisu.

Valotusohjelmien kanssa mikrofonin säädön voi ottaa manuaaliseksi muutamalla nykäisyllä. Kun kuva on täysautomaatilla myös ääni on aina automaatilla ja pohjat korkealla ja sirinät mukana. Kameran mikrofoni on herkkä ja äänen taso automaatilla tosi kovaa. Ei ihme, jos hurinat kuuluu. Minun on vaikea ymmärtää, ketä varten tällainen automaatti on rakennettu. Ehkäpä aivan aloittelevia äänittäjiä varten, jotta he saisivat aina talteen edes jotakin - vaikkapa ympäristön hälyääniä.

Canon HV20 ei todellakaan ole äänittäjän kamera. Saahan siihenkin tietysti XLR-liittimet lisäpalikassa kameran alle ja niihin voimakkuussäädön, mutta silloin saattaisi olla jo viisaampi hankkia isompi kamera, jossa nämä asiat ovat kunnossa. Kuulokkeissa on kauhea viive ja kuuntelu on vaikeaa, elleivät kuulokkeet ole hyvin suljetut.

Sanottakoon kuitenkin, että olen saanut kameran mikrofonilla aivan hyviä ääniä vaikkapa lasten leikeistä, missä hiljaisia hetkiä ei juuri ole. Sekä automaatti, että suunnilleen puoliväliin säädetty käsisäätö tuottivat saman tasoisia ääniä. Käsisäädöllä vain ei kuulunut niin paljon pohjakohinoita.


Lisämikrofoneistako ratkaisu?

Siltä suunnalta sitä usein haetaan. Kuvan Sony stereomikrofoni ECM 908 toimii hienosti Panasonicin seurassa, mutta Canonille sen vaikutus ei ole yhtä selvä. Kameran automaatti käyttäytyy kyllä tämän kanssa paljon paremmin, kun mikrofonia ei saa niin isolle, että kaikki suhinat kuuluisivat ja stereokuva on selkeämpi lisämikrofonilla. Kuvaajan hengitys ei myöskään kuulu niin selvästi, kun mikrofoni on suunnattu eteen, eikä ylös. Mikki menee kameran varustekenkään niin hyvin, että sitä voisi käyttää kantokahvana. Valitettavasti se on herkkä kosketus- ja runkoäänille. Joku hieman herkempi ja suuntaavampi ratkaisu olisi varmaan parempi. Mikrofonitestissämmekin yllättänyt marketeissa ja tavarataloissa myytävä Vivancon solmiomikrofoni EM216 tuntui sopivan tähän Canoniinkin kuin nenä päähän. Jos mikrofonin saa puhujan rintapieleen, ei HDV:lläkään ole hädän päivää.

MX500:n äänipuoli vaikuttaa kyllä huomattavasti paremmalta. Kamera ei metelöi, eikä automaatti pumppaa ollenkaan noin paljon ja siellähän on vielä leikkuritkin voimakkaille äänille. Pisteet vanhalle kameralle.

Ostaisinko tämän kameran?

Tämä HDV-formaattiin tutustuminen on ollut varsin mielenkiintoista ja silmiä avaavaa. Minulla on ollut monia ennakkoluuloja, jotka ovat osoittautuneet vääriksi. Kauniit teoriat ja vanhat viisaudet eivät välttämättä päde aivan täysillä uudessa ympäristössä. Onhan tämä HV20 halvimman hintaluokan handycam, jollaisia en DV-kameroista ole koskaan hyväksynyt omaan käyttööni. Kamerassa on luonnollisesti puutteita, mutta myös sellaista potentiaalia kotivideon tekoon, että sitä ei muutama vuosi sitten tämmöisiin hintoihin ja tässä koossa osannut edes uneksia. Mitäpä sanotte ajatuksesta, että yhdestä HDV-kuvasta saisi 4 erilaista DV-videota täydellä laadulla, kun ruudun jakaisi. Tai 10x zoomi muuttuu 20x kun otetaan osa HDV-kuvasta mukaan DV-videoon. Turha kuitenkin puhua enää DV-videosta. Meidän perheessä siirrytään HD-aikakauteen vuoden 2007 puolivälissä. Oikeasti olen kyllä tehnyt ensimmäiset HDTV-ohjelmani TV2:lle jo 1990-luvun alkupuolella. Viisitoista vuotta kesti tuon tulla kotivideotasolle. Silloiset kamerat painoivat 50 kertaa enemmän kuin tämä pikkuinen HV20, eikä niissä edes ollut nauhuria mukana.

Tässä vielä viimeinen varoitus, jos olet aikeissa ostaa tämän kameran: Start/Stop tekstin ja hihnan välissä näkyy säätöihin käytettävä joystick. Se on selvästi ulkoneva ja siinä on levennys, johon kaikenlaiset narut ja kuidut helposti tarttuvat. Noita on puhelimista hajoillut paljon. Tästä voisi veikata myös kamerakorjaamoille työsarkaa. Huolellisessa käytössä ei varmaankaan tapahdu mitään, mutta... Tilaahan tuossa ei ole paljon, mutta puhelimissa on jo paljon kätevämpiä ratkaisuja.

Kuvassa ylhäällä on virtakytkin ja täysautomaatin/valotusohjelmien valintakytkin. Siitä saa yhdellä vedolla kaiken täysautomaattiseksi. Stillikameroissa olemme kutsuneet tuota "mummoasennoksi". Sen alapuolella on kasetin ja muistikortin valinta. Tällä kameralla siis saa myös valokuvia, mutta suoraan videosta saa myös 1920x1080 kokoisia pysäytyskuvia sarjatulella, 25 kuvaa sekunnissa.

Kamerassa on kohtuullinen suomenkielinen opaskirja, mutta valikot ovat muita, isompia kieliä. Siinä on analoginen sisäänmeno, jos joku vasta nyt herää tarpeeseen digitoida vanhat VHS tai HI8 nauhansa. Analoginen siirtyy vain DV-kokoisena. HDV:llä kuvatun voi siirtää tietokoneelle tai telkkariin myös DV-kokoisena, joten vanhempienkin laitteiden kanssa voi aloittaa ja jättää täyden laadun ison kuvan kasettiin odottamaan tulevaisuuden tarpeita.


Olen viivytellyt näihin uusiin HD-formaatteihin tutustumista, sillä ala on käymistilassa ja se jatkuu edelleen. HDV:tä kolme vuotta tuoreempi AVCHD julkistettiin viime kesänä ja se lupaa taas paljon tehokkaampaa pakkausta ja nauhasta luopumista. Sen alkuaikojen kamerat ovat olleet jotenkin alkeellisia tai puutteellisia eikä formaatin editointia ole näihin päiviin mennessä pystytty hoitamaan. Tänä keväänä on muutama editointiohjelma tulossa. Laadukkaammat kamerat puuttuvat edelleen eikä materiaalin arkistointiakaan ole järkevästi tehtävissä, kun uudet DVD-formaatit takertelevat tekijänoikeuksissaan ja kahtena erilaisena toteutuksena. HDV tallentaa videon miniDV-nauhalle ja ne voi laittaa hyllyyn säilöön. HDV on jo helposti editoitavissa. Sekä iMovie että FCP hyväksyivät uudet videoni mukisematta ja toista vuotta vanha kannettavani pyöritti täyttä 1920x1080 kuvaa lähes nykimättä. Epäilemättä HDV on väliaikaisformaatti, ehkä viimeinen nauhalle tallentava. Siinä on kuitenkin sellainen suuri etu, että uudella kameralla voin toistaa yli vuosikymmenen ikäiset miniDV-nauhani ja siirtää ne vasta joskus myöhemmin isoille DVD-kiekoille, kun sellaiset yleistyvät joka tietokoneeseen. Täyslaatuista "Full HD" kuvaa saanemme odotella amatöörikameroihin vielä kauan, joten en jäänyt odottelemaan.

Tämä minun on pakko vielä tunnustaa: HDV-kuva säilyttää laatunsa hämmästyttävän hyvin useankin peräkkäisen editoinnin yli. Esimerkkikuvani tosin oli melko liikkumatonta, mikä saattoi vaikuttaa paljonkin asiaan, mutta viides sukupolvi oli vielä aivan alkuperäisen veroinen. Suurennuslasin kanssa voi pientä kohinan kasvua löytää, mutta ei näkyviä virheitä.

Entäpä se pääkysymys, tämän osion otsikko? Pisteet aikaisemmista osioista ovat menneet melko tasan, joten painotukset ratkaisevat. HV20:n parhaat puolet ovat niin painavia, että niiden mukana on hyväksyttävä enemmän automatiikkaa ja hankalampi äänitys. Elokuvassa äänimaailmalla on hyvin iso osa, mutta eivät nekään äänet ole suurelta osalta kuvauksen yhteydessä talteen otettuja. Musiikki. tehosteet, selostus, jälkiäänitys..., onhan noita keinoja. HV20:n kuva on niin ylivoimainen, että sen edessä on pakko antaa periksi ja hyväksyä joitakin vähemmän hyviä ominaisuuksia - tai sitten maksaa monin kerroin lisää. Lähellä Canonin hintoja ja ominaisuuksia on muutama Sony, Panasonicin AVCHD ja JVC, mutta useiden lehti- ja nettiarvioiden perusteella olen tullut siihen käsitykseen, että HV20 on ominaisuuksiltaan ja suorituskyvyltään minulle sopivin. Tämän päätöksen tein noita muita kokeilematta. Selvää on, että lähimmän vuoden kuluessa tulee parempia kameroita samaan hintaan ja halvempia malleja riisutuin ominaisuuksin. Minulle kuitenkin sopiva aika oli juuri nyt.


Linkkejä muualle

Canonin sivuilta löytyvät tarkemmat tiedot.

Englanninkielinen keskustelupalsta HV20 käyttäjille

HDV Info Net keskustelupalsta

Lähikuvaus sivulla on esimerkkejä Canon HV20 kameran lähikuvausominaisuuksista ja lisälaitteista.


Kunto Hirvikoski 15-17.5.2007

Henkilökohtaiset työkalut