Digitaalinen zoom

Digivideo

Digitaalisella zoomilla tarkoitetaan kuvan rajausta. Kuvakennon muodostamasta kuvasta rajataan reunoilta pikseleitä pois ja keskelle jäävää osiota kasvatetaan vastaamaan kuvakokoa. Varsinaisesta kohteesta ei kuvaudu yhtään enempää pikseleitä ja yksityiskohtia, eli kuvan laatu heikkenee ratkaisevasti. Kamera voi kyllä generoida lisää pikseleitä kuvaan ns. interpoloinnilla, mutta parhaimmillaankaan kuva ei ole yhtä hyvää kuin ilman digitaalista zoomia.

Kuva:Digitaalinen_zoom_esimerkki.jpg

Digitaalista zoomia käytetään usein videokameroiden markkinoinnissa. Kameroita myydään jopa 700-kertaisella digitaalisella zoomilla. On syytä kuitenkin muistaa, että todellisuudessa digitaaliselle zoomille ei ole juuri käyttöä. Ääritilanteissa sitä voi käyttää todella varovasti, mutta esimerkiksi jo 60-kertaisena kuvan laatu on ratkaisevasti heikentynyt. Toisaalta, jos kameran kennossa on enemmän pikseleitä kuin sen tallennusformaatissa (esimerkiksi yli megapikseliset DV-kamerat, jotka tallentavat nauhalle 720x576-resoluutiota), saattaa digitaalinen zoomaus näyttää laadukkaalta, joskin tässäkin tapauksessa vain pienillä zoomiarvoilla.

Digitaalista rajausta voi tehdä jälkikäteen myös editoinnissa.

Henkilökohtaiset työkalut