Digivideo

Digivideo

Digivideo on yleistermi digitaaliselle videolle, jossa kuva muodostetaan kamerassa tai nauhurissa digitaaliseen muotoon ja voidaan pitää sellaisena leikkauksen ja uusien tallennusten ajan. Näin kuvan ja äänen laatu pysyy täsmälleen alkuperäisen veroisena monenkin kopion yli. Tämä oli valtava edistysaskel aikaisempaan analogiseen videoon verrattuna.

Ensimmäiset digivideokamerat ilmestyivät 1995 ja niillä kuvattiin enimmäkseen miniDV-kasetille, mutta myös isompi DV- ja DVCPRO kasetti tulivat samoihin aikoihin tallennusvälineiksi. Sonylla on lisäksi HI8-kasetista kehitetty Digital8 sekä miniDV:n kanssa lähes samanlainen DVCAM-kasetti ja heillä oli vuosina 2001-2005 markkinoilla kameroita, joissa oli sanelukoneen kasetin kokoinen microMV-kasetti, joka ei kuitenkaan saanut suosiota. Nykyisin tallennusmediana käytetään myös DVD-levyjä, kovalevyjä ja muistikortteja. Uusimmat kamerat ja tallennusvälineet käsittelevät myös HD- (High Definition) videota.

Digivideon leikkaus eli editointi tapahtuu yleensä tietokoneella ja 2000-luvulla se on alkanut sujua aivan tavallisilla kotikoneilla. Siirto kuluttajakameroista tietokoneelle tapahtuu Firewire-väylän kautta ja nauhattomat ratkaisut käyttävät useimmiten USB-väylää.

Henkilökohtaiset työkalut