Pikselimössö

Digivideo

Likaisten kuvapäiden aiheuttamaa toistovirhettä

Pikselimössö on eräs kansan suussa syntynyt nimi ikävälle ilmiölle. Sitä kutsutaan myös raidoittumiseksi, palikoitumiseksi, pikselöinniksi jne. riippuen tapauksesta. Kyseessä on digitaalisen videokameran kuvapäiden likaantuminen.

Tässä kuvassa lupiinin kukat ovat elävää, oikeaa kuvaa ja ne peittää jostakin aikaisemmin nauhalta löytyneet palkit, raidat ja pikku neliöt, joissa näkyy mm. kissan silmät. Pyörivässä kuvarummussa on useampi kuvapää lukemassa kuvaa ja niistä osa on tässä koko ajan tukossa, osa ajoittain pätkii. Näihin tukkoisiin kohtiin tulee ties mistä muistista vanhaa kuvaa.

Kyse on siis liasta. Sen saa pois puhdistamalla. Itsehoito ei ole monellakaan kameran rakenteella edes mahdollista, vaan kamera on vietävä huoltoon. Ensiavun voi antaa puhdistuskasetti joka saattaa avata tukokset. Apu on kuitenkin katsottava tilapäiseksi, sillä ei lika sillä poistu, siirtyy vain toiseen kohtaan nauharadalla ja palaa ennen pitkää taas kuvapäitä tukkimaan.

Tämä tukos aukeni pari kertaa puhdistuskasettia suositellun 10 sekuntia pyörittämällä. Vika oli pelkästään toistossa, kuten usein tapahtuu ja nauhoitus oli lopulta aivan onnistunut.

Pikselöityminen, varsinkin jos se on vain pieniä neliöitä kuvassa, voi johtua myös nauhavirheistä ja sähköisistä häiriöistä.

Henkilökohtaiset työkalut