Sony DCR-HC90E

Kokemuksia videokameroista
Toikku

Sony DCR-HC90E

Viesti Kirjoittaja Toikku » 09.03.2005 14:06

Sain eilen käsiini Multitronik -nettikaupasta tilaamani ensimmäisen digikamerani Sony DCR-HC90E. Hankin kameran nimenomaan korvaamaan entisen ison VHS -nauhakameran ja ABS -still kamerani. Hintaa oli 1030 eur toimituskuluineen. Ainakaan Tampereen Sony Shopissa tätä uutta mallia ei ollut vielä maaliskuun alussa saatavilla tai nähtävilläkään.

Paljon en vielä osaa sanoa kameran ominaisuuksista, mutta työpäiviä tuo koneen räplääminen kovasti häritsee. Olen esitellyt konetta ylpeänä jo kaikille kolleegoille ja asennellut ohjelmia tietokoneelle.

Kamera on todella pieni - noin kämmenen kokoinen - ja painaa 440g. Kenno (1 kpl) on iso 1/3' ja pikseleitä 3,3 bruttomegaa. Ensimmäisen Still-kuvan tulostus A4 -kokoisena ei jättänyt toivomisen varaa. Tästä koneesta on vielä paljon iloa. Still-kuvia sekä videokuvaa voi ymmärtääkseni ottaa sekä memory stickille että DV -nauhalle.

Ajureita ym ohjelmia en saanut asennettua kotikoneeseeni kun tein sen klassisen virheen. Liitin ensin kameran USB -porttiin ja otin vasta sitten käteeni manuaalin, jossa nimenomaan kiellettiin liittämästä konetta ennen ajureiden asennusta. Työkoneessa kaikki sujuikin kuin rasvattu kun homman teki oikein.

Juha
Viestit: 109
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja Juha » 09.03.2005 14:14

Tästähän voisi syntyä vaikka hauska päiväkirja. ;)
Onnea uudelle!

ariel

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja ariel » 09.03.2005 20:27

Mitkäs siinä on liitännät? Sonyn sivulla ei puhuttu mitään! Onko DV in ja out. Entäs analogiset?

Japsu
Viestit: 3966
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Tuusula

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja Japsu » 09.03.2005 20:54

ariel kirjoitti:

Onko DV in ja out. Entäs analogiset?

Näyttäisi olevan nuo kaikki...
http://www.cyberphoto.se/sony/hc90.php

ariel

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja ariel » 09.03.2005 21:22

Sopiskohan tuohon mun DCR-TRV30E-kameran akut? Voisin harkita hankkimista.

simo

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja simo » 09.03.2005 21:53

Tuollaista ole aikonut tilata itsekkin, mutta empä ole vielä "rohjennut". Voisitko heittää yhden still-kuvan malliksi jos auttaisi tilauspäätöksessä. simo ät luukku.com

Japsu
Viestit: 3966
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Tuusula

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja Japsu » 09.03.2005 21:57

ariel kirjoitti:

Sopiskohan tuohon mun DCR-TRV30E-kameran akut? Voisin harkita
hankkimista.

Ei valitettavasti sovi. HC90:ssä käytetään nykyaikaista erikoisohutta akkumallia jossa on aivan eri kiinnitys.
http://datavisioncomputer.com/webapp/co ... menbr=2000

Tixa68

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja Tixa68 » 09.03.2005 23:42

Kumpi ois parempi paremmin tietävien mielestä tuo sony vai panasonic nv-gs 200?

ariel

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja ariel » 10.03.2005 11:36

Onko siinä salamaa vakiona?

simo

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja simo » 10.03.2005 14:48

Eiköhän siinä jonkinlainen ole
Flashlight
Automatic Popup Yes
Lightning mode: Recommended distance (in mode of operation MEMORY) (m) 0,3-2,5
Laser autofocus No
NightFraming No

sepi6

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja sepi6 » 16.03.2005 15:23

Teitkö vertailua halvempaan myös uuteen DCR-HC42 malliin, eli miksi hylkäisin tuon ja ottaisin HC90:n ???

vpw
Viestit: 102
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Kajaani

Re: Sony DCR-HC90E -uusi leluni

Viesti Kirjoittaja vpw » 17.03.2005 09:54

Tuo olisi itselle sopiva, mutta henk.koht. miinuksia:

ei käy omistamani akut (m-sarja, trv15, np-fm50)
ei kuulokeliitäntää

Onlisikohan joku tietoinen, missä mallissa nämä ominaisuudet olisivat?
Etsiskelen kameraa melko lailla samassa hintaluokassa.
Käsisäädöt ja pieni koko plussaa.


Ville

ps. Onko tuo käsittämätön 6800mAh painovirhe tuolla akkusivulla!?! Melko ylimaallisen mullistavaa tekniikkaa, joskin uskoisin että kapasiteetti on ennemmin 680mAh noiden fyysiten mittojen, muiden infolithiumien, ja kännyköiden akkukoon perusteella.

Toikku
Viestit: 13
Liittynyt: 22.03.2005 18:17

Viesti Kirjoittaja Toikku » 22.03.2005 18:35

Sori, että en ole osallistunut aloittamaani keskusteluun muiden kiireiden takia.

Lähetän sinulle Simo pari kuvaa malliksi. Integroitu salama löytyy, mutta teho ei tietystikään ole pokkarikameraa parempi. Lisäsalama lienee siinä 150,- paikkeilla.

Vakio Memory stick on vain 16MT, joka on tietysti ihan riittämätön. Uusi 512MT –kortti kannattaa siis budjetoida heti suosiolla (79,35 eur). Kortille voi tallentaa myös liikkuvaa kuvaa. (Sitä mitä siitä on hyötyä, en kyllä tiedä).

Kamera on muuten pelannut OK eikä pettymyksiä ole vielä tullut. Ainoat ongelmat ovat olleet softan lataamisessa kotikoneelle. Menin tyhmyyksissäni liittämään kameran USB –porttiin ennen ajureiden lataamista, homma ei mennyt läpi enkä nyt pääse purkamaan asetuksia, mutta vika on tietokoneessani (ja minussa). Työkoneelle homma onnistui oikein tehden ja kaikki sujuu hienosti.

longnose
Viestit: 1
Liittynyt: 26.03.2005 23:02

Sony dcr-hc90E

Viesti Kirjoittaja longnose » 26.03.2005 23:40

Vastaako tuon videokameran 3 megapxeliä stillkameran pixeleitä. Jos ostaa 90:n niin voiko sillä hoitaa myös valokuvauksen? Eli joutaako 2,1 megan stillkamera lahjoittaa pois.

JoukoK
Viestit: 260
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Naantali

Viesti Kirjoittaja JoukoK » 27.03.2005 19:09

Kyllä itse pikselit stillkuvissa on samoja oli ne sitten video- tai stillkamerasta. Mutta. Mutta pikselien lukumäärä ei kerro kuvan laadusta totuutta. Siihen vaikuttaa myös käytetty optiikka ja prosessori, joka kennolta kuvan tulkkaa.

En osaa kertoa miksi, mutta videokameralla optiikka on (ja pitänee ollakin) pehmytpiirtoinen, kun taas stillkamerassa optiikasta haetaan tarkkaa piirtoa. Kuvien käyttötarkoituksesta riippuu, millaista laatua tarvitaan. Nettikuviin ja tietokoneella näytettäviin kuviin riittää surkeampi laatu kuin isoihin paperisuurennoksiin. Itse olen käyttänyt mieluiten videosta otettu 640x480 (VGA) pysäytyskuvia. Niissä saa kuvaan juuri oikean hetken mukaan.

Vastauksena kysymykseesi: kokeilisin ensin HC90:ä ja vertaisin kuvia. Tämän jälkeen toteaisin, että molemmat on aivan katsottavia ja jättäisin stillkameran varalle, kun joskus haluaa kuitenkin sellaisen pienen vekottimen taskuun mukaan.

Vastaa Viestiin