CRI -arvon merkitys?

5
50%
1
10%
3
30%
1
10%
 
Ääniä yhteensä: 10

paukkuva
Viestit: 145
Liittynyt: 22.03.2006 21:32

CRI -arvon merkitys?

Viesti Kirjoittaja paukkuva » 06.11.2015 19:54

Moni pitää CRI, eli värintoistoindeksin lukemaa lähestulkoon pyhänä asiana. Siksipä asian voi myös kyseenalaistaa, sillä omakohtaisesti en asialla pahemmin ole nähnyt merkitystä. Pahoitteluni jo ennakkoon, mikäli polkaisen jonkun varpaille. Jos näin käy, perustelkoon kantansa ja luokaamme tälle hieman hiljaiselle foorumille keskustelua.

Toki, jos tehdään vaikkapa dokumentaatiota jossa värien toistuminen kuvassa on tärkeää, niin mikäpä siinä. Esimerkiksi jos dokumentoidaan postimerkkikokoelmaa digitaaliseen muotoon, lienee syytä saavuttaa fiksut kuvausolosuhteet ja mielellään jopa satuttaa värikortti postimerkin kanssa samaan kuvaan. Sen sijaan jos kuvataan videota, jota ihmiset katselevat omilla telkuillaan/näytöillä, ei pilkuntarkka hienosäätö ole kovinkaan tärkeää sillä katselulaite viimeistään muuttaa kuvaa paljon enemmän kuin mitä hyvän värintoistoindeksi omaava valo saisi aikaan verrattuna ns. "raksavaloihin".

Omalla kohdalla siirryin taannoin lilliputeista niin akku-, kuin verkkovirtakäyttöisiin "raksaledeihin", enkä ole asiaa katunut. Värit niin ihossa kuin muuallakin ovat kelvanneet kuvausten kaikille osapuolille, myös maksaville.

Olisikin joskus mainio tehdä testi jossa jotain kohdetta, vaikkapa ihmiskasvoja, valaistaisiin muutoin identtisillä valonlähteillä, mutta valojen värintoistoindeksissä olisi hajontaa. Sitten vain katsomaan miten katsojat kokevat valojen paremmuuden. Nyt youtuben jne. aikana asiaa voisikin testata. Valonlähteistä tuskin on juurikaan pulaa. Ainoastaan koejärjestelyihin pitäisi hieman nähdä vaivaa.

Asiaa voidaan myös pohtia, mikäli cri on tärkeä asia, voidaanko kuvauksissa käyttää värikalvoja esim. hiusvaloa sinertämään tai voidaanko käyttää sekavaloa (esim. sisä- ja ulkovaloa sekaisin) lainkaan? Pahimmillaan värihifistelijä joutunee vaihtamaan vanhojen tansseja kuvatessa liikuntasalon loisteputket parempiin...

Käsittääkseni videokuvaus on yksi ilmaisumuoto ja jos kerran Ylen uutisointiin kelpaa kännykkävideot, puhumattakaan mitä kaikkea kelpuutetaan ns. "taidepuolella", on cri melko merkityksetön asia.

Heittäisinkin nyt pallon arvon foorumilaisille kysyen, miten tärkeänä värintoisia valoissa pidetään? Vai onko kyseessä vastaavantyyppinen asia kuin äänipuolen hifiharrastajilla joille tärkeää on sijoittaa rahaa kaiutinkaapelitelineisiin jotteivat kalisarvoiset kaapelit saisi basson tahtiin hytkyvästä parketista syytä vääristää signaalia.

nimim. eilen monokromaattisen taskulampun askarrelleena jonka CRI -arvo lienee hyvin lähellä nollaa
Viimeksi muokannut paukkuva, 07.11.2015 02:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Kim
Viestit: 3485
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja Kim » 06.11.2015 20:25

Kuvaan työkseni stillejä jossa jatkuvasti joudun taistelemaan erilaisten valojen sekamelskassa. En ole sen enempää ottanut selvää CRI-lukemista mutta pahin painajainen on enrgiansäästölamput/loisteputket. Niitä kun voi olla niin erisävyisä vaikka Kelvinti oliskin samat. Yksi on magentan värinen ja toinen kusen vihreä. Ledit nykyään melkein yhtä ongelmattomat kuin halogenit, kunhan kelvinit ovat keskenään lähellä toisiaan. 5 vuotta sitten ledit oli vielä aika kamalia ja näytti siltä että ne tuotaa samanlaista "mustaa valoa" kuin CSI Grissomin lamppu jolla se etsii roiskeita sängystä. Siis valoa niinkuin olevinaan tuli paljon mutta mitään et sillä kuitenkaan näe. Epäilen että CRI-lukema liittyy juurinkin tähän ilmiöön.

Omaan remonttikämppään olen upottanut yli 40 kpl 5W spottiledejä. Osramin himmenettävissä ledessä ilmoitettu CRI on yli 80 ja olen todennut ne täysin ongelmattomiksi sekä videossa että stillkuvissa. Että sen kokemuksen perusteella äänestyksessä ei ole sopivaa täppiä mulle, sillä ei sen tarvitse olla 95 vaan 80 riittää kelvolliseen valoon.

paukkuva
Viestit: 145
Liittynyt: 22.03.2006 21:32

Viesti Kirjoittaja paukkuva » 07.11.2015 02:22

Havaitsin etten osannut aiemmin kerralla naputella luomuvaihtoehtoa äänestykseen. Samalla sitten päivittyi Kimin kaipaama vaihtoehtokin näkyville.

Loisteputkien erivärisyyden huomaa harjaantumatonkin silmä, ainakin jos putkia on enemmän. Sitten vielä tämä hippien suosima suurpainenatriumlamppu jonka rumahko oranssi valo lienee luokiteltavissa lähes monokromaattiseksi. Toisaalta, jos halutaan autenttisuutta, ei oikein parane ko. lamppujakaan jälkituotannossakaan vaihdella.

dementor
Viestit: 416
Liittynyt: 15.08.2006 20:56
Paikkakunta: hki

Viesti Kirjoittaja dementor » 07.11.2015 05:16

Suurpainenatriumissa on allonpituuta vaikka muille jakaa, kun verrataan matalapainenatriumiin. Laserit ovat sitten tuosta huomattavasti vielä kapeampispektrisiä.

Kuva

theinonen
Viestit: 660
Liittynyt: 13.12.2009 15:47
Paikkakunta: Varkaus

Viesti Kirjoittaja theinonen » 07.11.2015 09:45

Silmä tottuu ja sopeutuu nopeasti kaikenlaisiin valoihin eikä huomaakaan, jos ei ole vertailukohtaa, mitä eroa on heikompilaatuisella valolla. Ainoastaan aurinko on täydellinen valonlähde, sen värintoistoindeksi eli CRI on 100.
https://www.youtube.com/watch?v=vBG5oy_9H_k
Full spectrum light -valoissa yritetään päästä lähelle auringonvaloa (CRI>90), jossa on siis mukana kaikki aallonpituudet, joita ihmissilmä pystyy näkemään. Jos CRI on heikko, näkyy spektrissä vain tietyn huiput.
http://www.viva-lite.fi/what-is-fullspectrum-light.html

dementor
Viestit: 416
Liittynyt: 15.08.2006 20:56
Paikkakunta: hki

Viesti Kirjoittaja dementor » 07.11.2015 14:55

Kyllä hehkulamput ja halogeenit kuuluu kanssa tuohon CRI 100 -sarjaan, eli ns. täydellisiin valonlähteisiin auringonvalon kanssa.

Perry
Viestit: 67
Liittynyt: 18.07.2007 09:58

Viesti Kirjoittaja Perry » 17.11.2015 01:30

CRI ei kerro koko totuutta värintoistosta, eikä varsinkaan yhdestä kriittisimmästä osa-alueesta, nimittäin ihon värin toistosta.

Vastasin kuitenkin tuon 90-95+ kohdan, sillä CRI on kuitenkin suuntaa-antava lukema, ja mielestäni ei ole mitään syytä käyttää lamppuja ja putkia joissa CRI on alle 90, ellei sitten halua vihertävyyttä ja kelmeitä naamoja (tai kuvaa mustavalkoisena). Valaisimetkaan eivät ole ilmaisia, miksi siis laittaa niihin joitain aivan surkeita lamppuja/putkia?

Jos ruvetaan hiuksia halkomaan, mikään ei-jatkuvaspektrinen valo ei kelpaa, ainoastaan päivänvalo ja hehkulamput/halogeenit on hyviä. Hehkulamput/halogeenit ovat kuumenemisen ja sähkösyöppöyden lisäksi siitä huonoja että ainakaan nykyiset digikamerat eivät oikein hanskaa matalia värilämpötiloja yhtä hyvin kuin päivänvaloa.

Kun valaisimen spektri on ei-jatkuva, spektrissä on kuoppia ja piikkejä. Semmoista valoa ei esim. voi säätää kunnolla värikalvoilla: jos yrittää vaikka päivänvaloloisteputket saada käännetyksi CTB-kalvon avulla "halogeenivaloksi", tapahtuu jotain kummaa ja värintoisto huononee entisestään.

Hyvienkin loisteputkien/ledien vajavaisuuden huomaa kun yrittää sekoittaa niiden valoa päivänvalon kanssa. Silmälle voi näyttää vielä ihan OK:lta, mutta kuvassa huomaa että loisteputkivalossa on jokin "vialla". Huomioitakoon tässä että en ole kokeillut esim. Kinoflon putkia kun ovat niin tajuttoman kalliita Euroopassa.

Ihonsävy on kinkkinen juttu, eri väriset valonsäteet läpäisevät ihon eri kerroksia eri tavoin, heijastuvat jne., kun spektri on vähänkään epätäydellinen ei ihonsävy toistu oikein. Ihmissilmä on muutenkin turhan taitava erottamaan terveen ihonsävyn "sairaasta".

Plasmavaloilta (LEP) odotan paljon – tulevat syrjäyttämään ledit jossain vaiheessa? – mutta ne on vielä liian kalliita ja osittain kai myös luotettavuudeltaan hieman kyseenalaisia. Ei tässä auta kuin odotella tekniikan kehittymistä ja hintojen halpenemista...

Pikku vinkki: Aika moni loisteputki/energiansäästölamppu (luultavasti ledikin, en ole testannut) hyötyy eräästä värikalvosta, nimittäin "minus green" kalvosta, mietona versiona (quarter tai eight), esim. http://www.leefilters.com/lighting/colo ... &filter=tf
Tuommoinen magenta/pinkki värikalvo tasoittaa vihreää piikkiä mukavasti ja saa naamat näyttämään paremmilta. Jos on LEE tms. malliviuhka niin palasen läpi voi kokeilla kuvata naamoja ennen kuin tilaa kalvoa.

Macfly
Viestit: 48
Liittynyt: 31.07.2011 20:44
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Macfly » 02.01.2016 21:45

Perry kirjoitti:Jos ruvetaan hiuksia halkomaan, mikään ei-jatkuvaspektrinen valo ei kelpaa, ainoastaan päivänvalo ja hehkulamput/halogeenit on hyviä.
Onko teillä tietoa LED:ien pulssitaajuuksista ja aiheuttaako se ongelmaa saman verran/ onko samankaltaista kuin loisteputkilla? Punapäiden kanssa ei tällaisia asioita ole tarvinnut miettiä, mutta nyt pikkuhiljaa siirryttäessä LED:eihin olisi hyvä ainakin tiedostaa valon käyttäytymisen erilaisuus.

Kim
Viestit: 3485
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja Kim » 03.01.2016 01:07

Siis eihän loisteputkien kanssa ole ongelmaa kun käyttää oikeita suljinaikoja.

Ja vaikka ledien kanssa käyttäisi vääriä suljinaikoja niin minä en ole saannut välkkymään lainkaan.

Vastaa Viestiin