Suosittelemme elokuvia ja televisio-ohjelmia

Yleiskeskustelu alue on suljettu uusilta viesteiltä. Vanhoja voi selata edelleen.
tapio
Viestit: 1694
Liittynyt: 16.01.2005 11:57

Re: Suosittelemme elokuvia ja televisio-ohjelmia

Viesti Kirjoittaja tapio » 21.04.2004 20:42

Minusta kaikki ovat oikeassa. Mutta sekin on vain mielipide. :)

On varsin totta, että kuvaajana sitä haluaisi monesti mieluusti leikata itse oman matskunsa, ettei joku toinen pääse "pilaamaan" sitä. Mutta asiansa osaava ammattileikkaajahan ei sitä tietenkään tee.

Ja totta on myös se (ihan kantapää-kokemuksella huomattu), että jotenkin ei samalla tavalla matskun itse kuvanneena raaskisi jättää joitain hienoja kuvia käyttämättä ja sitten sitä puoliväkisin tunkee kuvia siihen samaan rajoitettuun aikaan. Toki siitäkin harjoittelemalla pääsee eroon.

Minulle hyvänä harjoitteluna karsimisessa on toiminut päivittäinen uutistoiminta. Aika on rajallinen sekä jutun pituudessa että editointiajassa. Pakostikin tulee karsittua. Onneksi kuitenkin saa itse (ainakin Nelosella) editoida.

Se hyvä puoli itse editoinnissa on, että jos ei ole valmista kuvakäsistä tai muuten tarkkaa suunnitelmaa, on itse kuvatessa helppo myös suunnitella leikkausta ja siten pitää kokonaisuus hallinnassa.

Tuon Black Turtlen kohdalla minulla ei ollut juurikaan osaa sinänsä käsikirjoituksessa, kuvakerronnassa vain. Onneksi se on kuitenkin televisiossa ratkaisevaa. Muutenhan sitä sanottaisiin.. mikäs se nyt olikaan.. niin... radioksi. :)

Black Turtle oli muutenkin mielenkiintoinen projekti, kun sai (tai piti..) itse suunnitella ja toteuttaa kuvaamisen lisäksi myös valaistus ja äänitys.

-t

r-bud

Re: Suosittelemme elokuvia ja televisio-ohjelmia

Viesti Kirjoittaja r-bud » 21.04.2004 22:21

Toisinaan se tuntuu kuin kynttä revittäisiin irti kun itse on "pakotettu" poistamaan hienoja kuvia tai sen tekee toinen henkilö, kuten leikkaaja. Kuten sanoit, Tapio, harjoittelulla siitä tuskasta irti pääsee. Ja itsekurilla.

Lisään vielä sen, että mainitsemani ryhmätyön ei pidä olla sellaista jossa kymmenen jätkää vänkää siitä, mitä otetaan ja mitä jätetään, mistä leikataan ja millä tavalla. Ideaalina pidettäköön sitä, että kokonaiskerronnalliset ratkaisut ovat yhden "päätekijän" kontolla, oli hän sitten ohjaaja tai käsikirjoittaja tai parhaimmassa tapauksessa yksi ja sama henkilö. Noin olisi suotavaa mutta tuon jonkun tilalla ovat käytännössä useat tahot, "jotkut."

Katselin "Mustan kilpikonnan" tänään jälleen pariin kertaan. Doku vain parani uusintakatseluissa. Ja se on aina hyvän teoksen tunnusmerkki numero uno.

r-bud :-)

r-bud

Re: Suosittelemme elokuvia ja televisio-ohjelmia

Viesti Kirjoittaja r-bud » 23.04.2004 12:58

Tänään perjantaina TV 1 klo 21.30: "State & Main" (USA / Ranska 2000)

Elokuva elokuvanteosta, ohjaus David Mamet.

"Mamet tekee pilkkaa elokuvateollisuuden raadollisuudesta ja elokuvan tekemisen pohjattomasta banaaliudesta, mutta tällä kertaa hänen satiirinsa on lempeää." (Mervi Pantti, HS, viikkoliite NYT)

r-bud

jsi
Viestit: 1600
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Tuulikumpu, Sauvo
Viesti:

Re: Suosittelemme elokuvia ja televisio-ohjelmia

Viesti Kirjoittaja jsi » 24.04.2004 19:30

Minun televisioni: Uri Geller

YLE Teema 23:15 - 00:37 (siis tänään)

Päätoimittaja Markku Veijalaisen valinta esittelee ihmemiehen, joka hämmästytti vuonna 1974 katsojia taidoillaan taivuttaa lusikoita.


Pikauusinta Keskiviikolta.

Vieleäkö joku muu muistaa tämän tajunanräjäyttävän Neuvosto-Suomen-aikaisen TV-taltioinnin vuodelta 1974?

Tämä on yhtä kalkkunataiteen juhlaa, suora lähetys, talo täynnä ufotieteilijöitä, ydinfysiikkoja jne. "Ylämaan Robin" Uri Geller rintakarvoineen vääntelemässä lusikoita, käynnistelemässä ajatuksen voimalla studion ja katsojien kelloja, lukemassa Miss Suomen ajatuksia jne. Tästä ei TV-viihde enää voi parantua!

Parasta tässä oli se, että koko ohjelma oli tehty sellaisella kuolemanvakavuudella, että oksat pois. Kaiken lisäksi kaverihan oli A-luokan näyttelijä, taikuri ja Suomen kansahan uskoi kaikki äijän höpinät.

Allekirjoittanut näki tämän jo silloin aikoinaan suorana lähetyksenäkin. Sen verran siitä muistan, että kyllä äijän nimi jäi mieleen pitkäksi aikaa ja kyllä niitä äidin kahvilusikoitakin tuli taivuteltua jälkeenpäin, ei kylläkään ajatuksen voimalla.

Toisena päivän vinkkinä:

VIERAAT ULKOAVARUUDESTA

http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/o ... 105813&l=f

http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/o ... 105813&l=f



Viestiä muokattu (24.04.04 19:32)

timpu
Viestit: 349
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Suosittelemme elokuvia ja televisio-ohjelmia

Viesti Kirjoittaja timpu » 29.04.2004 22:37

Epäkaupallinen paikallisradio Reaktori aloittaa vappuaaton aamuna klo 7:00. Kanava kuuluu pääkaupunkiseudulla taajuudella 103,1MHz ja muualla netitse (striimi aloittaa hieman myöhemmin päivällä).

Reaktori tarjoaa toukokuun aikana mm. journalistista puheohjelmaa, viihdettä, soittolistavapaata musiikkia, kuunnelmaa ja mm. muutaman elokuva-aiheisen ohjelman. Kaiken takana on radio- ja televisioilmaisun opiskelijoita Stadiasta.

Suosittelen kuuntelemaan, etenkin erikoisohjelmissa tarjotaan paljon sellaista, mitä kaupallisen radion kentältä ei löydy.

http://reaktori.stadia.fi

Pekka P

Re: Suosittelemme elokuvia ja televisio-ohjelmia

Viesti Kirjoittaja Pekka P » 01.05.2004 22:17

-Trio de Belleville- Parasta antia piirrettyjen saralta. Ranskalainen, kertoo Tour de franc- kilpailusta- ja kaikesta muustakin osuvasti.. Vasta ilmestynyt, voi olla vaikea löytää vielä
t.Pekka
ps. viimemetreillä filmi oli kirjaimellisesti tappaa nauruun!

Jarmo
Viestit: 692
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Suosittelemme elokuvia ja televisio-ohjelmia

Viesti Kirjoittaja Jarmo » 05.06.2004 20:29

Jaahas, alkaa olla aika siirtyä pesäpallostadionille aitojen kärkkäreiden sekä loikkien kimppuun ilman vaaraa levottomista zoomailuista, liiallisista kraana-ajoista tai heiluvien kameroiden tuottamasta kuvista puhumattakaan pitkästynen mutta levottoman ohjaajan aikaansaamasta kuvanvaihtosalaatista ;)

Jarmo
Viestit: 692
Liittynyt: 16.01.2005 11:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Suosittelemme elokuvia ja televisio-ohjelmia

Viesti Kirjoittaja Jarmo » 06.06.2004 01:38

Ohjelmisto olisi voinut pysyä liki samana vaikka loikat ovat madaltuneet reilussa kahdessakymmenessä vuodessa, subbareiden tehot ovat kasvaneet siitäkin edestä. Kieltämättä Repa loihti jälleen niin tasapainoisen äänen, kuin aluksi tuulinen pesäpallostadion suinkin antoi myötä. Lujaa mutta puhtaasti, siinä tuli uutta vertailutasoa ns. luonnollisen äänentoiston hakijoille;) Mikäli et päässyt tähän liki maantieteellisessä keskipisteessä järjestettyyn tilaisuuteen, on seuraavat kinkerit tiedossa Ylöjärven naapurissa koulujen alettua.

Matalat kuulemisen lisäksi myös tuntuivat. Siitä tuleekin mieleen sopivasti aasinsilta Sauraman tekstiin:

http://www.hut.fi/Misc/Electronics/faq/ ... upia4.html

Niin - olihan siellä kameroitakin kun oli se iso näyttö sivussa. Ja paljon potentiallista väkeä sillanpäähallikaisduoa kuvaamaan. Liekö yksikään Juhan taustalaulu näkynyt ruudulla ja kahden kitaristin soolokuvistakin alle 50% osui oikeaan soittajaan vaikka kitarat tulivat oikein stereokuvassa yleisölle suunnattussa toistossa.

Suomi-ilmiön ajankohtaisuus ei ole huvennut minnekään, paikallisesti tosin turve tuottaa lamppuun valkeaa;)

Tero Konttinen

TV 1 su 6.2. klo 10

Viesti Kirjoittaja Tero Konttinen » 05.02.2005 23:00

Mielenkiintoinen tv-lähetys, joka nauhoitettu viime tiistai-iltana. Paikka, Klaukkalan kirkko, minulle tuttu muutamista kuvauksista. Mielenkiintoista katsoa su klo 10, miltä YLE:n jumalanpalveluksen kuvaus näyttää. Taltiointi tehty viidellä kameralla; yllättävän hämärässä valaistuksessa. Ulkona oli pimeää, mutta ulos oli aseteltu pari ulkovalolamppua luomaan sinisävyjä keinotekoisesti.
Kivat heijastukset ainakin alttariseinään. Keskustelin tilaisuudessa läsnä olleiden kanssa jälkeen päin valoefekteistä, monikaan ei ollut havainnut koko lamppujuttua.
Niin se vaan on maailma erilainen videokuvaajan silmin...
Fiilispuoli oli tilaisuudessa kohdallaan , sekin on jännä katsoa, välittyykö se teeveessä.

t. Tero

Vastaa Viestiin