ISO-herkkyys kertoo, kuinka voimakkaasti kamera vahvistaa sensorin keräämän valosignaalin sähköisesti. Se ei tuo kuvaan lisää todellista valoa, vaan vahvistaa jo kerätyn signaalin – siksi ISOa kutsutaan videopuolella usein myös vahvistukseksi eli gainiksi.
ISO, valotus ja kohina
Fujifilmin oppaan mukaan ISO kaksinkertaistuu joka toisella asteella, samaan tapaan kuin mikrofonin äänenvoimakkuutta nostettaessa: hiljainen ääni vahvistuu kuuluvaksi, mutta samalla vahvistuu myös taustahäly. Kameran sensorissa ja piireissä on aina vähäistä taustakohinaa, ja kun ISO-herkkyyttä nostetaan, tämä kohina vahvistuu signaalin mukana ja alkaa näkyä kuvassa rakeisuutena. Mitä korkeampi ISO, sitä näkyvämpää kohina yleensä on, joten ISOa ei kannata nostaa enempää kuin tilanne vaatii.
Natiivi ISO
Jokaisella sensorilla on yksi tai kaksi ISO-arvoa, joissa se toimii ilman ylimääräistä signaalin vahvistusta – näitä kutsutaan natiiviksi ISOksi. Näillä arvoilla kamera tuottaa puhtaimman kuvan ja parhaan dynamiikka-alueen eli kyvyn tallentaa yksityiskohtia sekä varjoista että valoisista kohdista. Kun ISO poikkeaa natiiviarvosta kumpaankaan suuntaan, kohina lisääntyy ja dynamiikka-alue kapenee. Osassa videokameroista on kaksi natiivia ISO-arvoa, joiden välillä voi vaihtaa ilman ylimääräistä kohinaa – toinen sopii esimerkiksi studiovaloon ja toinen hämärään.
Mitä se tarkoittaa käytännössä
ISO on aina osa kokonaisuutta yhdessä aukon ja valotusajan kanssa. Videossa valotusaika on usein sidottu kuvataajuuteen ja aukko terävyysalueen valintaan, joten ISO jää käytännössä ainoaksi vapaaksi keinoksi säätää lopullista kirkkautta – etenkin jos käytössä ei ole ND-suodinta. Siksi ISOa kannattaa nostaa vain sen verran kuin oikea valotus vaatii, ja mieluiten pysyä lähellä kameran natiivia ISO-arvoa aina, kun valaistus sen sallii.